Kaunokirjoituksen katoaminen

Pidin tässä aamutuimaan pienoisen palopuheen aiheesta kaunokirjoitus. Mieti nyt. Kuka - tai ketkä - ja millä oikeudella - ovat päättäneet, että ei enää kirjoiteta kaunokirjoituksella? Ketä se palvelee? Miksi pitää kirjoittaa tyylittömillä tikkukirjaimilla - pelkillä suorilla viivoilla, jotka eivät kuvasta yhtään mitään, eivät ilmennä persoonallisuutta mitenkään?

Nykyisen opetuksen mukaan lapset tekevät aikamoisia harakanvarpaita - sekö persoonallista ja luovaa? Ei ole mitään eroa ykkösellä tai seiskalla, ei myöskään I ja l - kirjaimilla - eli äl ja ii; näyttävät ihan samoilta ilman mitään koukeroita.

Miksi meidän lapset opetetaan koulussa kulkemaan elämässä kuin hevoset laput silmillä?  Tietoa on, mutta sitä pimitetään. Koska tämähän tarkoittaa myös sitä, että tulevaisuudessa meidän lapset eivät pysty tutkimaan menneisyyttä. Ja juu - tiedän kyllä: elämää pitää elää eteenpäin eikä jäädä menneisyyteen. Nyt kuitenkin tarkoitan historiaa. Jos haluat vaikka tutkia sukututkimusta - ei mitään mahdollisuutta. Ne on niin koukeroista käsialaa, että kaunokirjoituksen osaavankin on vaikea - tosin mahdollista - niitä tulkita. Tai jos parinkymmenen vuoden kuluttua - kun kaikki nykypolven ja tästä eteenpäin tulevat lapset on opetettu tikkukirjaimiin -  jos he haluavat lukea jotain edellisten polvien kirjoituksia, päiväkirjoja (no ehkä ei niitä ole syytäkään....) tai muita muistiinpanoja, vaikka käsin kirjoitetttua testamenttia (!) - jos sellainen sattuisi mummon piirongin laatikosta löytymään - ei sitä osata lukea ja heitetään pois jonninjoutavana paperina!?

Miksi me suostutaan tähän? Kuinka moni oikeesti on sitä mieltä, että käsikirjoitus on täysin turhaa? Että koneella vain kirjoitetaan - ja sekin yhdellä sormella? Onko mitään aavistustakaan miten tämä kaikki vaikuttaa ihmisen psyykeen tai vähintäänkin mielikuvitukseen - tai sen puuttumiseen? Se kaikki selviää vasta ehkä kymmenen vuoden kuluttua- lapsemme ovat tässsä koekaniineina.

Mitä grafologit tekevät? Ovatko he katoava ammattikunta? Eihän heitä enää tarvita, jos kaikki on yhtä samanlaista viivaa. Eikö käsialasta voi päätellä myös symboliikkaa?

Toki varmaan edelleenkin voidaan tulkita sitä miten suurta tai pientä käsiala on, tai kumpaan suuntaan teksti kallistuu ja onko rivinvälit pieniä vai isoja - eli miten suhtaudut muihin ihmisiin yms. Silti. Väitän, että persoonallisuuden ilmentäminen katoaa kauniin koukeroisen tekstin myötä. Ja ei ole enää niitä "pusseja" (jjotka symbolisesti keräävät vaurautta) mitä tulee y, j, p - ja muista kirjaimista, jotka tekevät kaaren viivan alle. Eikä enää mitään hauskuutta kirjoittaa vaikkapa sanaa "lyijy" nopeasti, hah.

Btw - mennäänkö tässä sitä kohti, että kymmenen vuoden kuluttua ei tarvitse edes kirjoittaa mitään - eihän kohta ole pulpettejakaan, eikä kirjoja, eikä vihkoja.... ja samalla voidaan sitten alkaa dubbaamaan tv:n ohjelmat suomeksi - ei tarvitse sitten kääntäjien nähdä sitä vaivaa, että suomentavat. Ainiin! Mutta johan ne on korvattu niillä halvemmilla kääntäjillä kun ammattilaiset heitettiin pihalle. Ja sen kyllä huomaa.

Eniten minua surettaa se, että saan taistella tästä asiasta oman lapseni kanssa, joka on jo mieltänyt koulusta sen, ettei kaunokirjoitusta tarvitse mihinkään. Aion sen kyllä opettaa. Tämän kesän projekti. Jotain pitää keksiä, jotta siitä tulee kiva projekti.

Musta "Essumekko"

Mulla on ollut joskus käytössä tämmönen musta kapea - siis tosi kapea - pitkä mekko, joka vaatii myös tosi kapean uuman ja olemuksen eli noin about kokoa 36. No, koska tämä oli kaunis ja laadukas ja hyvää kangasta - olen sitä sitten hillonnut tuolla kaapissa.... en oikeestaan enää toivoen, että joku kaunis päivä siihen mahtuihin. Ei, ei enää sitä. Lähinnä se odotti jotain inspiraatiota.

No, nyt tässä juhanuksen aikaan kaivoin muutaman muunkin to do- vaatteen esille ja pyörittelin tätäkin käsissäkin hetken. Mitä ihmettä mä tästä oikein ompelisin? Ajattelin, että kun tuo on ihan nuoltu tiimalasimalliseksi, niin miten siitä ikänä saa ommeltua jotain, joka sopisi mun, noh, ei enää niin tiimalasivartalooni (nyyh).

...eli tämmöinen pitkä mekko, aika joustava ja napit sivussa. Ensin mietin, jos olisin laittanut tommosen hauskan kuvan printiksi, mutta ääh - mieli muuttui kun aloin siekaloimaan mekkoa...

Jokatapauksessa tuo valkoinen kangas saisi käydä - siinä on pieniä hentoisia bling blingejä. Kangas on aika ohutta, ei kuitenkaan läpinäkyvää.



Tää on musta aina yhtä kivaa puuhaa! Ei haittaa yhtään, jos ei tuukaan salonkikelposta, kun oon kaapissa vuosia hillonnu eikä siitä sillon mitään iloa ole... Eli kunhan keksin mitä tästä tulee...


Mitäkö nyt sitten ajattelin tästä tehdä? Öö - eikös tarkoitus ole ommellessa olla jossain flow -tilassa? - eli siis: en mä varmaan mitään ajatellu. (Olisko pitäny? :) )




Tein vaan mikä hyvältä vaikutti, mutu-fiiliksillä: ihan ensimmäisenä otin ja leikkasin tosta pitkästä mekosta semmoset 40cm ainakin pois helmasta. Ei nyt iltapukua, kun ei ole iltapukujuhliakaan tiedossa - too bad.



Keksin myöskin tuhota yhden toisen mekon tähän projektiin... heh. Eli tommonen bling bling - mekko, jota en tollaisenaan tulisi käyttämäänkään ja otin siitä vähän hihasta kiinni - ja naps, leikkasin!









Muuten - uskokaa tai älkää - mun piti ihan tsekata omia kuviani, että hetkinen; miten mä tän muuten tein? Mä en oikeesti muista!

Leikkasin kyllä joo keskeltä ihan vaan reippasti kankaan kahtia, mutta jotenkinhan mä oon sitä suurentanut - ja sitten tuli vielä toi decolte´-alueen kohta... ööö - joo, siis mä oon ollut defenetely jossain flow´ssa - ja vaikka tämä oli juhannuspyhinä en kyllä juonut edes mitään teetä väkevämpää (eikä siellä ollu myöskään muuta ruohoa ku jasmiinia - ja kerran vaan sitäkin). Hmphf.




No, sen valkoisen kankaan kuitenkin siihen asettelin ja ompelin. Sitten halusin tosiaan vähän jotain bling blingiä - oli muuten jotenkin liian yksinkertainen mun tyyliin. Eli sitten leikkasin hihasta palan jos toisenkin ja tein vähän eloa mustan ja valkoisen välimaastoon -  tohon rintojen alle. Ihan vaan huvikseen. Ja sitten vielä tein tohon keskelle samaisesta bling blingistä vähän koristetta... (ja onnistuin poikkaseen yhden neulan samalla, sen verran hurjia noi on, vaikka niin viattomilta näyttääkin).

Ta-Daa! Tämmönen tästä sitten tuli!

Mä en kyl voi sille mitään,  mut jostain syystä mulle tulee mieleen joku saksalaistyyppinen tarjoilijan asu - vaikka eihän niillä nyt tämmöisiä ole! Vai onko? Ehkä koska toi vähän niinkuin näyttää joltain essulta - heh - ei haittaa yhtään.
Tää voi olla sit mun essuhame! Aika hieno sellainen kuitenkin, eikö? En mä tää päällä kyllä rupee pullia leipomaan... :)

Sitäpaitsi - tää pitää vielä viimeistellä. Toi aukko on vähän turhan "antava" (kuva ei kerro), joten ajattelin vielä tässä jonain hiljaisena illan hetkenä viritellä vaikka kolme pientä kristallia yhteen ja neuloa keskeltä kiinni, niin, että tosta muodostuu - no mikäs muu kuin: Sydän!

PS. näyttääpäs tosi (!) pöljältä noi mustat leggarit tuolla alla - uuh! - sorry - en nyt yhtään miettinyt. Sanotaan nyt vaikka, että kuvausrekvisiittaa. Ei käy laatuun - eikä jalkaan - tämän mekon kanssa...

Mitäs tykkäsit? Saa kommentoida! :) (as always)

Mieli-kuvitusta ja mitä näet?

Muistan joskus tehneeni niitä mustekuvien katsomisia jossain haastatteluissa - liekö niitä enää käytössä? - jossa jostain muste pläntistä katsottiin psykologisessa mielessä mitä on mielessä, vai onko mitään (?) - ja jos, oliko se positiivista vai negatiivista ja mitä se mahdollisesti kertoi henkilön suuntautumisesta kyseiseen työhön tai ehkä siihen oliko mielikuvitusta riittävästi tai ylipäätään sen suorittaakseen. Tai ehkä sitä oli liikaa, jos kyseessä joku työ, jossa ei omaa tahtoa sallita ja mielikuvitus rajoittaa työskentelyä. Oli miten oli. Joskus sitä näkee kummallisia juttuja. Ehkä me ei vaan aina osatata katsoa asioita? Ei nähdä niiden taakse? Mistä ne asiat oikeen muodostuu? Mikä se on se varjo ja valo - ollaan niin totuttu näkemään asiat tietyllä tavalla, että joskus on hyvä vähän avartaa, katsoa asioita ihan kokonaan toisesta perspektiivistä. Moni asia saattaa hyvinkin loksahtaa paikoilleen. Ei ole hyvä jumiutua ajatuksissakaan yhteen raiteeseen, joskus on hyvä avartaa ajatuksia ja nähdä asiat erilailla.

Esimerkiksi - vähän kaukaa haettuna, mutta menkööt: tämmöinen hebuli tänään eli: tämä kuva: - mitä näet? Savua palovaroittimen alla?

Ko, kuva on joku palovaroitin kuva Omakoti-lehdestä. Eli pointti oli siis siinä miten sellainen on hyvä olla olemassa. No mitä näet kuvassa? Palovaroittimen ja vähän savua? (Älä katso vielä alempaa kuvaa! - ja tässähän pätee se toinen psykologinen juttu: kun sanot lapselle: ÄLÄ juokse! Mitä hän tekee? Juoksee tietysti!)  No, minusta tämä oli vaan huvittava. Ehkä ihan selväkin. Mä ainakin näen tossa jotain ihan muuta - heti lähti mielikuvitus laukkaamaan minkälainen savuhirviö sieltä nouseekaan kita ammollaan....

tämmönen pieni päivänpiristys. Silmät auki! Katsokaa ympärillenne.

Koita tänään nähdä jokin asia erilailla kuin ennen! :) 

Mustia papuja!

Enkä nyt puhu salilla nostelevien mustien miesten papusta eli habasta - vaan ihan jostain muusta. Ja muuten, sanonpa myös, että musta musta on musta - eikä tummaihoinen. Mitäs mulatit ovat - tummaihoisia hekin? Eikä tämä ole millään pahalla sanottu. On kuitenkin ollut eri rotuja aikojen alusta. En vaan tajua pitääkö kaiken kanssa kikkailla. Tämä on mennyt niin kummalliseksi. Neekerinsuukot on mulle edelleen neekerinsuukkoja - ja niitä mä saatan ostaa tuliaisiksi jos satun Brunbergilla käymään -  ihan sama mitä siinä paketissa on pakotettu lukemaan jonkun viraston tai yksittäisen valittajan aikaansaamisen toimesta. Kuvaakin piti muokata: ei saa olla liian isot korvakorut, eikä liian paksut huulet. Mihin verrattuna? Eikä kaislahametta. Oikeesti? Missä maassa me oikeen asutaan? Ihmeellistä kaksinaismoralismia.

Miten näistä mustista pavuista lähtikin ajatus lentoon...  Musta-Pekka on sentään saanut  pitää nimensä (tai eikös se joskus ollut Jopi Jalkapuoli, mutta vaihtui jo vuosikymmeniä sitten). Sitävastoin Laku Pekka ei (saanut pitää nimeään).

Rakastin pienenä lukea Peppi Pitkätossun  tarinoita, ja Peppi Pitkätossulla oli se ihana hevonen, Lilla Gubben - ja isänsä Neekerikuningas - ja tulee mun tarinoissa ainakin olemaan: aina ja ikuisesti. Minusta on peräti kummallista miten kirjalijankaan kirjoittamaa tekstiä ei kunnioiteta eikä se ole ajan hampaalta suojassa - se taasen ei kiinnostane ketään jääkö näistä muutoksista jotain hampaankoloon...

Mutta mihin sitä seepra raidoistaan pääsisi? Eihän mustista pavuistakaan tule valkoisia, vaikka niitä kuinka keittäisi... vai hetkinen, tuleeko? Itse asiassa - hassua kyllä - täällä näyttää olevan muutama valkoinen papu tai mustasta valkoiseksi värjäytynyt (eikös se luulisi menevän toisinpäin) papu mukana...

Eli tänään siis keitetään papuja! Mustia papuja. Mä sitte pistin kokohela pussillisen samantien menemään - ehkä vähän turhan suureellisesti. Vähempikin olisi varmaan riittänyt. No samalla ne tossa menee. Hyvin porisee...

Eli meillä sitten syödäänkin mustapapupihvejä, mustapapukastiketta ja mustapapumuussia - heh, katsotaan nyt mitä tässä keksitään. Tosin tietysti ensin pussitan ja pakastan kuin Elvi- täti Risto Räppääjässä ikään, eli eihän noita erkkikään yhdellä siemauksella syö, taivas varjelkoon! Onpahan tässä musta papu poikineen!

Kunhan keksin mitä näistä teen, laittelen tänne kuvia...

Paprika-salsaa O´lalaa

Tässä yhtenä iltana teki mieli tehdä jotain säilyvää tomaateista ja paprikoista. Tulipa sitten tehtyä PAPRIKASALSA -  eli tämäntyyppisen ohjeen löysin ja sitä vähän muokkailin. Uskoisin, että tämä sopii aika hyvin lisukkeeksi vaikkapa pastaruokien kanssa, en ehkä ihan ketsuppina tätä söisi kuitenkaan. On kuitenkin ihanaa itse tehdä kotisäilykkeitä - tietää tasan tarkkaan mitä purkki on syönyt! Aika metka maku tässä on, kokeile itse!

Näitä aineksia tarvitset alkuun:
4-5 isoa tomaattia
1 iso punainen paprika
puolitoista hyvänkokoista sipulia
4-5 valkosipulin kynttä

Puolita (pestyt) tomaatit ja poista kovat kannat ja leikkaa pieniksi paloiksi. Leikkaa samoin puhdistettu paprika vähän pienemmiksi  paloiksi - ja nakkaa kaikki kattilaan. (älä laita lämpöä päälle vielä). Sitten otetaan sipulit käsittelyyn - eli kuoritaan ja hienonnetaan nekin (sekä sipuli että valko-) vielä vähän pienemmiksi palasiksi ja nakataan sinne kattilaan. Nups.

Ota sitten esille seuraavat:
1 tl viherpippureita, kokonaisia
puolikas mokoma mustapippureita, kokonaisia nekin
Hienonna kumpaisetkin huhmareessa hienoksi. Lisää mausteet keon päälle.

Mittaa sitten kattilaan:
1 tl suolaa
1/2 dl viinietikkaa ja
1 dl vettä

No nyt voit laittaa levyn päälle! Keittele vajaan tunnin verran, hämmennä välillä ja miedolla lämmöllä.

Kun on tarpeeksi keitelty, ota zumzum-kone esille ja soseuta - se käy kätevästi siinä kattilassa. Varo, ettei roisku! Kun olet soseuttanut, lisää vielä:

1,5 dl hillosokeria
ja keitä vielä noin 10 minuttia kannen alla ja sekoittele välillä. Varo edelleen, ettei kuumaa sosetta roisku tai ettei se pääse kuplimaan.

Lisää vielä valmiin soseen joukkoon
2 tl kuivattua basilikaa
ja annostele valmis paprikasalsa pestyhihin (mielellään keitettyihin) puhtaisiin lasipurkkeihin. Säilyy jääkaapissa noin 2 kuukautta - paitsi, että ehditään syödä moneen kertaan sitä ennen! :)

No, miltä maistui - tuliko tehtyä? Olisin iloinen, jos jätät kommenttisi. 

Herkullinen porkkanamarmeladi

Ah ja voi - olipa kerran porkkanoita pari pussillista jääkaapissa. Mitäs ihmettä niistä keksisi: äkkiähän ne menee huonoksi, jos ei niitä rouskuttele menemään joka päivä... löysinpä sitten jotain reseptinpoikasta porkkanamarmeladista - hei ulle dulle doff kinkkelade koff  porkkanoita poff - vai mites se taas menikään - no tätä oli kyllä kiva tehdä! Ja tosi helppo. Eikä paljon maksanut - muuta kuin tekemisen vaivan - tai ilon! :)

Eli tarvitset herkulliseen PORKKANAMARMELADIIN yksinkertaisesti:
1 kg porkkanoita
5 dl hillosokeria
2 sitruunaa

Kuori porkkanat. Paloittele pieniksi paloiksi. Laita kattilaan vähän vettä ja porkkanapalat kiehumaan. Anna kiehua reilu puolisen tuntia, että ovat varmasti kypsiä.

Siinä odotellessa voit ottaa esille pari hillopurkkia ja raastaa toisen sitruunankuoren. Laita toiseen astiaan valmiiksi raastamasi sitruunankuoret (noin pari teelusikallista tai mitä nyt irtoo), hillosokeri ja purista vielä sitruunoista mehut siihen päälle ja sekoita seos.

Kun porkkanat on kypsyneet tarpeeksi, kaada vesi pois (Vinkki: ota se talteen pieneen purkkiin, voit käyttää sitä vaikka seuraavana päivänä - tai jos oikein taloudellinen olet: samantien! -vaikka sämpylätaikinaan!) - ja jätä porkkanat kattilaan ja soseuta zum zum - koneella soseeksi. Sitten vain lisäät sinne aiemmin sekoittamasi sokeri-sitruunaseoksen ja sekoitat porkkanasoseen kanssa.

Anna tämän seoksen kiehua vielä vartin verran - kannattaa sekoitella välillä  ja siis miedolla lämmöllä, ettei pala pohjaan!

Sillä aikaa tai viimeistään nyt ota esille
2 hillopurkkia

Pese hyvin astianpesuaineella ja huuhtele hyvin.
 (Vinkki: olen muuten jo pitkään laimentanut tai jatkanut tai miten vaan - astianpesuainetta seuraavasti: kun pullo on tyhjä, huuhtele se - tai pese ainakin korkki - ja lisää uudestaan noin neljännes astianpesuainetta pulloon ja lisää hiljalleen vettä pullo täyteen. Toimii aivan yhtä hyvin ellei paremminkin! Ja hyvin pesee! On se sen verran jytyä kamaa, että vähempikin riittää - harvoin sitä tulee tipoittain annosteltua - mikä on valmistajan mieleen -  ja siksi tämä vähän helpottaa sitä vesistöjen tuhoamisen tuskaa...).

Lasipurkkien desinfiointi: 
Laita toiseen kattilaan vettä ja laita kiehuvaan veteen yksitellen lasipurkit 2 minuutiksi porisemaan ja ota varovasti jollain kättä pidemmällä pois jäähtymään. Älä koske sormin purkkeihin! (Ei vain siksi, ettet polta näppejäsi, vaan että desinfiointi toimii!) Muista käyttää myös kannet kiehumassa. Ehtivät hyvin jäähtyä sen mitä pitää, kunnes sose valmis.

Kun sitten porkkanamarmeladi on valmis - kaada se varovasti toiseen puhtaaseen astiaan ja anna jäähtyä hetken aikaa. Siirrä sitten ruokalusikalla marmeladia pestyihin lasipurkkeihin koskematta niihin - pyyhi mahdollisesti roiskunut aine puhtaalla paperilla ja sulje tiiviisti. Anna jäähtyä.

Ei sitten muuta kuin herkkuttelemaan. Ja niin - heh - yksi pikkujuttu: hyviä ideoita mihin tätä voisi käyttää?

EDIT: - paitsi tietysti paahtoleivän päälle joutilaana sunnuntai-aamuna, ah mitä namia! 

Olisin iloinen kommenteista! :)

Kauno vai Kone?

Mitä valitset - kaunon vai koneen? - vai tekeekö valinnan joku muu?

Välillä musta tuntuu, että käyn ihan yksin itsekseni taistelua tuulimyllyjä vastaan. Kuten tässä asiassa. Että koulussa ei enää opeteta kaunokirjoitusta ollenkaan. Olen kritisoinut sitä alusta asti. Opet ei enää noteeraa asiaa. En jaksa ymmärtää kuka onneton keksi, että ei tarvitse enää kirjoittaa kaunokirjoitusta? Että sitä ei enää muka tarvita? Kaikki ne ihanat koukerot, se ajatuksen katkeamaton jatkumo mikä siitä tulee kun laitat kynän paperille ja annat ajatuksen juosta - kynähän kulkee siinä ihan itsekseen! Niin mulle ainakin aina kävi.

Mä niin rakastin koulussa ainekirjotustunteja! (Onko sellasia edes enää?) Ah, miten se olikin niin ihanaaa kun sai juonen päästä kiinni (siis omassa päässään) ja alkoi kehittelemään sitä tarinaa ja sitä vain tuli ja tuli... huh, onneksi olen aina ollut nopea kirjoittamaan. Muistan, miten muut vilkuili mua syrjäkarein kateellisina, kun mä kirjotin silmät palaen ja pyysin jo toista arkkia, kun muut vielä pyöritteli peukaloitaan ja pureskeli kynän päätä, ehkä pari riviä paperilla, tuskaisina, kunnes saivat ne ensimmäiseet sanat paperille.

Ja nyt - kaikki tämä ilo on poistettu meidän lapsilta! Ei mitään lentävää tekstiä, sujuvaa sanailua. Nyt on vain sääntöjä säännön perään. Mikä kirjain saa koskea toiseen, missä kohtaa pitää nostaa kynä paperista (what??) ja missä se taas lasketaan, jotta saadaan tikkusuoraa tekstiä aikaiseksi. Poissa on kaikki kauniit kirjaimet. Helppo kirjoitustapa. Oma kirjoitustyyli. Ei, Nyt pitää olla selkeää, Tylsää. Samanlaista pölkkyä kuin se konekin suoltaa. Kauniit numerot on eliminoitu samalla. Ykköset on seiskoja ja kaikki on sekaisin. Eikö tästä jo pitäisi huolestua, vähintäänkin?

Pitääkö ihmisestä siis tulla koneen jatkumo?

Miksi me hyväksytään tämä? Miten on mahdollista, että kaikki on ihan hyväksyttävää? Eikö kukaan enää jaksa taistella vai onko se vaan ihan sama, kun on omia kiireitä, pomo painaa päälle, tässä nyt ehdi miettiä miten ne siellä koulussa kirjottaa, kunhan kirjottaa. Niinkö?

Entä ne kaikki vintin ylisiltä löytyvät vanhat postikortit? Mummon vanhat paperilaput, omistuskirjoitukset vanhan pölyisen kirjan etulehdillä? Ehkä äidin ja isän vanhat rakkauskirjeet piirongin laatikossa? Ne on meidän lapsille täyttä hebreaa. Arabiaa. Kiinaa. Ihan sama. Jotain käsittämätöntä piirustusta kuitenkin. Ei siis niin mitään tolkkua! Minkälaisen perinnön me jätämme lapsillemme, kun he eivät voi historiaa lukea?

Olen siis alkanut opettaa lapselle itse kaunokirjoitusta. Kun mä teen vaikka vaan kauppalistan, mä teen sen enempivähempi kaunokirjoituksella - se on nopea, helppo, tehokas - eikä siitä saa lapsi mitään selvää, koska kirjaimet on täysin uppo-outoja!! Joten. Kotiopetusta. Kirjain kerrallaan harjoitellaan. Mä haluan omalta osaltani, että mun lapset osaa kirjoittaa myös kaunoa. Piste.

No entäs se Kone?

Minkä ihmeen takia - varmaan se sama lautakunta lyönyt ne kyseenalaista viisautta sisältäneet päänsä yhteen kolinalla - ei enää saa kirjoittaa käsin? Se on todettu - jos ei nyt jo maalaisjärkikin sitä sano - ja tieteellisesti tutkittu, että aivot ja käsi toimii yhteistyössä. Kun sä kirjoitat käsin, nimenomaan käsin! - se stimuloi jotain aivojen osaa ja luovuus paranee, muisti paranee. Nyt meidän lapsille tungetaan vaan läppäriä toisensa jälkeen. (Ja vasemmalla kädellä mussutetaan siitä, miten pitää säästää koulussa. Argh! Eikö se lyijykynä ole kuitenkin vielä vähän halvempi kuin tietokone?) Lapsille annetaan omat salasanat ja numerot - halusit eli et - ja jos et saa omaa konetta, olet luopio, erilainen, kiusattava tapaus, köyhä. Siitä voi sitten valita.

Ja koneen kanssa olet aina jossain piuhan päässä kiinni. Et voi lähteä matkalle lehtiö kädessä, mennä istumaan aurinkoon ja kirjoittaa vaikka muistelmia, koska käsi ei jaksa kauaa kirjoittaa niitä tikkukirjaimia, kun ei ole enää tottunut siihen ja kipeytyy helpommin. Miten helppoa on ottaa mukaansa vain muistiinpanovälineet - ne on aina valmiina tarvittaessa! Et tarvitse sähköistä latausta toimiaksesi. Kunhan lataat itseesi aurinkoa, syötävää ja hyvää mieltä - se riittää!

Tätäkö me halutaan? Että lapset istuu nurkassa joku läppäri sylissä tekemässä läksyjä? Kadotetaan kaikki kirjat? Hävitetään pala historiaa kirja kirjallaan?

Katoaako se sivistys samalla, jos kirjat katoaa?

Eikä kukaan vaivaudu edes opettamaan kymmensormijärjestelmää. Pitää yhdellä tai kahdella sormella paukuttaa sitä konetta menemään. Ei ole aikaa. Aikaa? Eli taas tuli äidille kotiläksyä.... Onneksi osaan sen itse - taivas miten kiitollinen tästä taidosta olenkaan! - ja aion kymmensormijärjestelmän hienon taidon siirtää lapselleni, tottakai!

Minusta olisi kuitenkin hyvä miettiä mitä haluamme jättää jälkeemme? Kasan romua  ja vanhoja mikropiirejä vai kirjoitettuja ajatuksia, joista voi sukupolvi meidän jälkeenkin vielä nauttia? Ehkä olisi jo aika nousta barrikaadeille - lastemme tulevaisuuden puolesta?

Nektariini muffinsit

Mietin mitä ihmetttä noista nektariineista voisi tehdä - ne menee äkkiä huonoksi, jos ei heti syö ja netistä kun etsin ohjeita, löyty lähinnä hillon ohjetta - mikä ei kyllä olisi huono vaihtoehto sekään. Ajattelin, että haluan jotain taikinanoloista kuitenkin tehdä... ei ehkä kuitenkaan peruspiirakkaa.... ja sitten kehittelin tämän ohjeen: NEKTARIINI MUFFINSIT

Näitähän voi tehdä vaikka koulusta valmistumisen kunniaksi - ihan itselleen - vaikka sunnuntai aamuna!  Ja onnitella itseään hyvästä työstä - oli se sitten ihan mikä tahansa oppilaitos mistä valmistuit tai josta kesäloma alkaa! Onnea! <3

Ainekset on tämmöisiä:
100 g Keiju-margariinia
1 dl sokeria

Vatkaa margariini ja sokeri koneella sekaisin. Lisää joukkoon:
3 rkl soijajogurttia (maustamaton siis)

Sitten lisäät taikinaan kuivat aineet:
1,5 dl kaurahiutaleita
4dl vehnäjauhoja, johon voit sekoittaa
1 tl vaniljasokeria ja 
1 tl leivinjauhetta

ja lopuksi:
1 dl kauramaitoa

Sitten keskitytään hetkeksi siihen, mistä koko juttu sai alkunsa, eli ota esille:
4-5 nektariinia

Jos nektariinit on kovin pehmeitä (ei saa olla liikaa, koska helposti menee hedelmäliha huonoksi, eli käytä vain hyviä hedelmiä myös leivontaan) niiden kuori lähtee nätisti - sanoisinko veitsellä "nylkemällä". Vähän kovempikuorisia joutuu kuorimaan. Kuorin, jotta tulee kauniin keltaista ja samalla tulee kuorittua se ylimääräinen säilöntäaine siitä pois (vaikka toki pesinkin).

Paloittele sitten nektariinit. Pieni varoituksen sana: Ole tosi tarkkana kun paloittelet, että varmasti heität nimenomaan sen kiviosan pois (!) ettei se naamioudu sinne palojen joukkoon. (Tuntuu muuten ikävältä hampaissa)

Sitten otetaan se zumzum-kone (sorry tää on mun termi, jota käytän) esille ja survotaan ne ihanaksi pehmeäksi soseeksi! Slurps!

Sen jälkeen luonnollisesti yhdistetään tuo ihana sileä nektariinimassa taikinaan, sekoitellaan kevyesti ja nostellaan lusikalla muffinsivuokiin. Laitoin kevyesti öljyä pohjalle vuokiin.

Ainiin. Sitten vielä yksi pikkujuttu: jos rakastat nutellaa (tai joku pieni ihminen perheessäsi rakastaa sitä) niin voit tehdä pari pientä yllärimuffunsia: tein muutamaan keskelle pienen kolon lusikalla ja lisäsin sinne vähän nutellaa ja suljin sen taikinalla. Kas näin:

Anna jollekin erityisen rakkaalle se nektariini muffinsi, jossa on suklaasydän keskellä <3  Sitä ennen kuitnekin uuniin paistumaan. Lämpöä 175 astetta ja  noin 20-25 minuuttia. Huumaava tuoksu täyttää makuhermot ja keittiön.

Nami! Herkulliset ja helpot vieraille tarjottavat (jos ei mene samantien parempiin suihin) Nektariinimuffinsit - ole hyvä. Ihan itse saat kyllä leipoa ;) Kommentteja olisi kiva saada, kiitos!

Mansikka-raparperi piirakkaa

Meidän pihalla kun kasvaa muutamia raparpereja niin nappasin stiiä muutaman -ja kuten  edellisessä postauksessani mainostin tekeväni... (ja kun oli sopivasti vähän mansikoitakin)  niin kas tässä: MANSIKKA-RAPARPERI PIIRAKKAA

 Ainekset olisi tämmöisiä: (tai näillä aloitetaan)
100g Keijua (älä keijua puutarhasta pilko, ota reilusti margariinia)
3 dl sokeria

Vatkaa margariini ja sokeri. Pitäisi varmaan vatkata vaahdoksi asti, ei haittaa, mä en jaksanut, kunhan nyt vähän vatkasin ja sotkutin.

Ota sitten:
kulhollinen peratttuja mansikoita (maun mukaan, mä lisäsin vielä vähän)
4-5 raparperin vartta, pestynä, kuorittuna
0.5 dl sokeria

Paloittele mansikat puoliksi ja leikkaa puhtaat (voit hulauttaa kraanan alla, ettei jää multaa vahingossakaan) raparperit pieniksi sopiviksi paloiksi. Taisin kaataa vielä näiden päälle vähän sokeria - rapsut kun on vähän hapahkoja muuten.

Lisää taikinaan
3 rkl soija jogurttia (jos haluat vähän vegaanista)

ja sitten kuivat aineet:
3-4 dl vehnäjauhoja (ei tarvitse tulla ihan kökköä taikinaa...)
1 reilu tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
sekoitetaan keskenään ja lisätään taikinaan.

1 dl kauramaitoa  sekoitetaan vielä lopuksi taikinaan.

Avot. mansikka-raparrperi piirakka alkaa olemaan valmis. Vuoraa vuoka esimerkiksi rypsiöljyllä - se toimi oikein hyvin - ja taputtele osissa taikina pellille.

Vinkki: ota toiseen käteen vähän vehnäjauhoja ja lisää siitä taputtelu-käteen, ei tartu taikina käsiin eikä tarvitse alunperin tehdä liian hyvin toimivaa taikinaa, usein pohjasta tulee silloin myös kovempi. Näin saat pehmeämmän, suussa sulavan taikinan.

Sitten vain levittelet päälle miten parhaaksi näet tarpeelksi mansikoita ja rapsuja. Näyttää herkulliselta, eikö?

Sitten vaan uuniin! Pidin 200 asteessa n 25 min. Käy tarkkailemassa 20 min, kuluttua tai kokeile tikulla taikinan kypsyyttä. (riippuu vuoan koosta miten nopeasti kypsyy). Raparperit saa olla vähän nestemäisiä uunista ulos tultaessa, ne kyllä jähmettyy siihen ja maistuu taivaallisilta.

Varsinkin, jos sattuu olemaan semmonen herkkuperse (hups) niinku minä, niin päälle pitää kaataa vielä loraus soijakermavaahtoa. Toki se pitäisi varmaan oikeaoppisesti vaahdottaa - maku oli ihan erinomainen näinkin.

Olisi tosi kiva tietää mitä pidit ohjeesta ja tuliko tehtyä. Herkkuhetkiä toivotellen! 

Vihreetä Valoa

Tää päivä meni vähän vihreeksi. Vihreetä valoa kaikelle vihreelle. Alotin aamun näin reippaasti salaattileivillä ja ah, niin naminami ruohosipulia päällä! Miten voi joku pieni vihreä tikku maistua niin hyvälle? ;)

Alkuillasta kotiin tultua jatku sama vihreä teema. En tosin ollut kenellekään päivällä kateudesta vihreä - se ei kuulu tapoihini eikä ollu ees vihreää vaatetta (onkohan mulla edes semmosia?) Ensin tein nälissäni ruokaa niin, että laitoin kaikkea mitä sattu jääkaapista löytymään (no en nyt ihan) eli paistinpannulle nakkasin paprikaa, tomaattia,sipulia, paljon herkkusieniä - ja sitten heitin sekaan vähän sesaminsiemeniä ja vielä lopuksi jääkaapissa huus se tahinipurkki, että hei mä kans! - eli pistin vielä teelusikallisen kärjen sitä makeaa sesamitahnaa sinne. Sekaan vaan!

Kunnon sötkötintä. Päälle vähän kaurakermaa - mun suosikkia - ja eiku pottujen kanssa pöytään. Hyvää tuli! Ainiin, se vihreä: tungin siis sinne pannuun vielä vihreetä salaattia pieninä siipaleina - ei jaksanu sitä raakana rouskuttaa.

Sitten kattelin tota meidän viidakkoa - melkein olis pitäny machette - veitsi hakea (jostain vähän kauempaa?) jos halus nurtsilla tepastella; alko olee sen verran tiheetä pöpelikköä. Ja vaikka mä tykkään - jostain alkukantasesta syystä? - pitää nurtsia ns. luonnontilassa (kauniita pieniä kukkasia tupsahtelee sieltä täältä) niin tää alko olee vähän liikaa. Ja ehkä viimenen tappi oli se onneton tappis - jonka aamulla löysin vanaamasta meidän patiolta!

Siis yök! Mitä sen perässä on? Jotain munia vai? Ja mihin se kuvittelee menevänsä- pation alle salaiseen tappisten kokoukseen? Argh. Oli mitä oli - se joutu samantien lasipurkkiin, mihin olin jo sijannu sille kuumavesikylvyn. Sorry tappis, not in my backyard!

No, se ehkä kans sysäs sen ajatuksen, että ehkä olis todellakin pare parturoida toi piha. Välittömästi. Ei muuta ku kone laulamaan. Piti raahata se olkkarin kautta pihalle (ja siirtää ensin erinäisiä mattoja ja arkkuja edestä pois) - mutta en valita. Toinen vaihtoehto olisi ollut ottaa semmonen satavuottavanha käsikäyttönen, aikalailla ruosteessa - kirjaimellisesti - oleva vanha työnnettävä kapistus. Juu ei kiitos sitä lajia enää.

Tämmöstä työmaata lähin työstämään. Tuli kyllä lämmin, mut hyvähän se vaan on. Täytyy sanoa, että pääs kyllä pari painokelvotonta sanaa, kun ei se kapistus meinannu  millään käynnistyä; ei siinä hebulit auttaanu: onneks mulla oli teekuppi pöydällä; kävin välillä hörppäämässä siitä, istuin hetken ja uus veto... siihen nimittäin tarvitaan vähä habaa, vaikka se pulkkanarulta näyttääkin... hehe.

Eikö vaan tullu hiano? Kyllä nyt kelpas hetken hengähtää ja kaataa uus tee kuppiin ja nauttia parturoidusta pihasta - eipähän hypi tappikset kintuille...

Seuraavaksi katse osui kaikkeen siihen vihreeseen, mitä kasvaa mun mukamas kasvipenkissä.... Ronttasin rankalla kädellä ne pois sieltä - valitettavasti tää liekehtivä hortonomi ei aina jaksa kysellä mikä haluis olla hieno kasvi ja mikä rikkaruoho, eli melkeen kaikki sai lähtee... Sitten istutin - tai siis: survoin multaan - muutaman kaupasta ostetun salaatin juuret. Hetken harkitsin jopa muovikippoineen.... mutta ei, jotain rotia sentäs. Sinne meni, multaan, kolmea erilaista salaattia. Tai salaatintynkää - katsotaan pukkaako sieltä mitään?  Innokkaana odottelen josko nistä jotain tulee... (ja kukahan niitä kastelis?)

Ja ah - ihania raparperejä - ja niiden lehtiä! Niitä en sentäs ajatellu pataan laittaa, kävi tosin mielessä, että niistä voisi tehdä jotain betoniastioita, tai - jalanjälkiä tms... No, mutta kun ei nyt satu olee betonia tossa käden ulottuvilla (ehkäpä ihan onneksi, heh) niin ne lensi bioastiaan - raparpereista teen kyllä joko kiisseliä tai piirakkaa... ehkä huomenna?

Nyt on kyllä kiva istuskella tässä patiolla teetä siemaillen - ei enää viidakko humise eikä tappikset jää varpaisiin litisemään... ääh. Nautinnollista iltaa - hmm - taidanpa keittää vielä vihreetä teetä teeman mukaisesti...