Tuorekaurapuuroa ja maapähkinää

Halusin kokeilla jotain vähän erilaista aamun aloitusta, kuin joku jogurtti ja leipä -osasto eli halusin kokeilla tuorekaurapuuroa. Joten laitoin eilen illalla kippoon seuraavat ainekset:

1/2 dl kaurahiutaleita
1/2 dl maustamatota soijajogurttia
1/2 dl kauramaitoa (täältä saat ohjeen kauramaitoon)
1 rkl chian siemeniä
1 tl auringonkukansiemeniä
1/2 avocado pieninä palasina
1 tl maapähkinävoita
ripaus vaniljajauhetta ja kardemummaa

Sekoita kaikki aineet sekaisin. Laita lasikippoon ja kansi kiinni ja jääkaappiin.

Noh, aamulla se näytti sitten tältä: eli ihan hyvältä! Lisäsin vielä mukaan aiemmin tekemääni mansikka-mustikka kiisseliä. Kylläpäs oli muuten hyvää! Ja niin helppo tehdä. Ainut, että pitää ensi kerralla, jos haluaa maapähkinävoita lisätä, tehdä niin, että sekoittaa sen ensin vaikka tuohon kauramaitoon, koska nyt tuli semmoinen kiva pikku suolanen klöntti suuhun... heh, eli eihän se mihinkään ollut siinä tasaantunut, tietenkään. Siemenet sitä vasten oli aika mukavasti pehmenneet yön aikana.

Kannattaa kokeilla! Kerrro ihmeessä, jos innostuit!

no poo vol 2 eli ei shampoota osa 2

Nyt on mennyt jo jokunen viikko tässä ei shampoota -osastossa ja täytyy sanoa, että ei noi shampoopullojen litkut mitä purkkien pohjalle jäi, tässä kohtaa yhtään vedä puoleensa. Olen nyt pari kertaa kokeillut tällaista sekoitusta, johon laitoin vajaa 1 rkl ruokasoodaa ja 1-2 rkl ruisjauhoa ja vettä sen verran, että siitä tulee sopivaa mömmöä. Onhan se vähän kummallista lusikoida tommosta päähänsä, eli vaatii kieltämättä vähän huumoria.

 Päässä se näyttää vielä kummallisemmalta. Et ehkä halua kauheasti yleisöä, kun tämän homman suorittaa. 

Onhan tämä tietysi aika absurdia puuhaa. Ja sitten niitä jauhoklönttejä saattaa tippua sinne tänne kylppärin lattialle, mutta tuskinpa ne sen vaarallisempia ovat kuin kemikaaleja täynnä olevat shampoon roiskeet viemärissä.  Toi mömmö voi vaikka vaikuttaa hetken hiuksissa - eli voi ensin kastella tai jopa vain laittaa kuiviin hiuksiin - sitäkin oon kokeillut ja lähinnä siis hiusjuuriin, päänahkaan - ihan turha sitä on levitellä latvoihin (niinkuin sitä shampootakin).  Olen saanut toistaiseksi agitoitua tähän mukaan varhaisteinini, jolla hiukset jo alkaaneet vähän rasvoittua ja kun pari kertaa on kokeiltu (porkkanana se, ettei jatkossa tarvitsisi niin usein pestä hiuksia, se kun nyt tuntuu tuossa iässä niin vaikealta) niin hiukset on ihan eri tuntuiset: erittäin ilmavat eikä kertaakaan oo vielä ehtinyt rasvottua!

Herää kysymys: onko niissä aineissa myös jotain rasvoittumista aiheuttavaa, jotta tartutaan taas siihen pulloon vai johtuuko se vain tuon aineen tehopuhdistuksesta. Tai siitä, että se jotenkin tasaa ihon omaa talineritystä - mene ja tiedä.

Viimeksi halusin laittaa vielä hiusväriä päähän myös. Olen siirtynyt kampaamojen väreistä marketteihin ja niitä eritttäin säästeliäästi käytettynä (niiden vahvuuden takia lähinnä) olen nekin jättänyt jo taakse ja parin viime vuoden aikana käyttänyt värjäämiseen hellävaraisempia kasvivärejä, läinnä Santea. Voin suositella! Aine kestää pidempään - ei mene kaikki kerralla ja koska se on jauhemaista, se ei pilaannu tai räjähdä niinkuin on markettiväreissä vaarana! (Sekin vaan tyynesti siinä marketin purkin kyljessä todetaan).Kuvassa Santen väri ja sittten myös Logoma, jonka sain ystävättäreltäni jokin aika sitten enkä ole vielä tosin ehtinyt käyttämään - se on seuraavana vuorossa, kiitos!

Nyt suuoritin siis ensin tuon pesun, sitten värin - noniin: ainut haittapuoli siinä on, että joutuu sitten kaksi tuntia hiihtämään himassa joku kummallinen puuvillaturbaani päässä, että aine saa vaikuttaa ja tehota - ja sen jälkeen sitten vielä kunnon huuhtelun jälkeen loppusilauksena hoitoaineen, jonka virkaa ajoi parin ruokalusikallisen verran omenaviinietikkaa lorautettuna puoliseen litraan lämmintä vettä, joka kaadetaan hiuksiin ja jätetään. Käsittääkseni omenaviinietikassa olevat hapot muodostaa ruokasoodan kanssa jonkin neutraloimisreaktion, joka ainakin kohottaa leivonnaisia - joten ehkäpä myös tekee hiuksista ilmavat? Ainakin pehmeät. Eli aion jatkaa tätä no poo -juttua. Mitä sitä ei kauneuden eteen tekisi - eikä tämä edes satu! Kokeile sinäkin!

Miltä tämä sinusta vaikutti? Kommentteja? Aiotko itse kokeilla kenties? Suosittelen kyllä ;)

Onko yksinhuoltaja yksin?

Olen hämmästyeenä ja osin huvittuneenakin seurannut tässä matkan varrella eri foorumeissa ja eri ihmisen käymää debattia siitä, kuka on yksinhuoltaja ja kuka ei. Minusta siinä ei ole mitään epäselvää.

Suurin hämmästys ei ole se, kuka on - minulle se on ainakin ihan päivänselvää - vaan se, että yksinhuoltaja -määritelmän alle on oikein mielellään tunkemassa kaikenlaisia naimisissa olevia ihmisiä! Siis mitä ihmetttä?? Eivät he sitä taakkaa harteilleen halua, mutta sitä nimeä on kiva mainostaa.  Ja sitten on näitä wannabe-yhäreitä? Siinä kohtaa - kaikella kunnioituksella - on kyllä jotain mennyt ajatusmaailmassa pieleen, jos haluaa olla yksinhuoltaja. Mitä ihmeen haluttavaa siinä on?

Olen tosin kuullut tuttujenkin puolesta jo vuosikausia tätä keskustelua, miten "meillä yksinhuoltajilla on rankkaa" - vaikken olisi itse mistään rankkuudesta sanallakaan maininnut ja keskustelun toisella osapuolella olisi parisuhde parhaillaan meneillään lapsen isän/äidin kanssa. Hän vain koki olevansa joskus yksin.

Tai niiltä, joilla on yhteishuoltajuus ja sovittu lapsen hoidosta eli lapsella on toinen vanhempi, jonka luokse mennä säännöllisesti ja joka muutenkin hoitaa lastaan joka viikko enemmän vähemmän. Silti jotkut sitkeästi väittävät olevansa yksinhuoltajia - se kun jotenkin "kuulostaa" paremmalta. Vaikka ei minusta. Tuleeko siitä jotain sympatia pisteitä? Ei minulta ainakaan.

Miksi se yhäri kortti pitää vetää hihasta? Tiedän monia, jotka ovat ihan virallisesti yhteishuoltajuus sopimuksella, mutta kaikessa keskusteluissa ja itsensä esittelyissä kertovat olevansa yksinhuoltajia - en tiedä sitten kokeeko ihminen olevansa yksinhuoltaja, kun se toinen osapuoli ei ole siinä vierellä kokoajan vaikka hoitaakin oman osansa - toiset paremmin, toiset huonommin - mutta hoitaa kuitenkin! Edes joskus. Jotain. Plus että on molempien vanhemmat - sikäli mikäli elossa ja kiinnostuneet - lapsen elämässä.

Käsittääkseni ja käytännössä kuitenkin yhteishuoltajuus ja yksinhuoltajuus ei mitenkään ole sama asia! Mietitäänpäs hetki.

Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen yhteishuoltajuus, joka useimmilla on eron jälkeen ja hyvä niin. Silloinhan pääsääntöisesti (ainakin paperilla) sovitaan yhteisistä pelisäännöistä, kummallakin vanhemmalla on oikeus vaikuttaa lapsen koulun valintaan eikä toinen voi lähteä matkalle lapsen kanssa ilmoittamatta toiselle saatikka muuttaa jonnekin perähikiälle ihan vain kiusallaan. Niin, ja luonnollisesti tietenkin lapsella on ne 2 vanhempaa, jotka hoitavat ja huolehtivat yhdessä ja erikseen lapsesta ja lapsen kaikkinaisesta hyvinvoinnista. Kaksi vanhempaa, jotka (toivottavasti) sovitun mukaisesti kuskaavat ja maksavat harrastukset, ostavat ja tekevät ruokaa omalla vuorollaan, kun lapsi luonaan ja muuta kuten vaatetta, leluja, vie elokuviin,  puuhamaihin- mitä nyt ihmiset lasten kanssa yleensä tekevätkään. Myös sosiaalinen ympäristö on herkästi erilainen, koska silloin on kahden aikuisen ystäväpiiri perheineen mukana, tavalla tai toisella. Se taas on kokonaan toinen juttu miksi ihmiset erottuaan kiusaavat toinen toisiaan tai jompikumpi kaikella lapseen liittyvällä tapaamisilla kuten tapaamisen hakuaikoja venyttämällä tai viimetipassa perumisilla. Se on eräänlaista vallankäyttöä. Se on monella loputonta ja todella kulluttavaa. Eikä siinä pelissä ole voittajia.

No jos sitten taasen on määrätty yksinhuoltajaksi, sitä toista osapuolta harvemmin jos ollenkaan enää näkyy pyörimässä ympyrää. Ja jos kuitenkin toinen vanhempi hoitaa lasta edes satunnaisesti - häneltä ei tarvitse kysyä voiko lasta pääsääntöisesti hoitava vanhempi lähteä lapsen kanssa vaikka ulkomaille. Kun taas se vanhempi, joka ei ole yksinhuoltaja ja näkee lasta harvemmin tai silloin tällöin, joutuu näin tekemään.  Eli pääsääntöisesti yksinhuoltaja tekee valinnat ja päätökset yksin, toivottavasti ja luultavammin lapsen parasta ajatellen.  Toki on hyvä ja suotavaa, jos se harvemmin kuvioissa oleva osapuoli ottaa osaa lapsen hoitoon sen minkä pystyy tai edes milloin pystyy. Yksinhuoltaja kuitenkin on yksin vastuussa lapsestaan, kukaan toinen ei (jos ei ole uutta parisuhdetta) tuo ruokaa kaappiin tai järjestä kivoja lomamatkoja ja harrastuksia.

Sitten on vielä niitä nuubeja, jotka elävät ihan parisuhteessa avoliitossa tai peräti avioliitossa JA silti ja siitä huolimatta (!) väittävät olevansa yksinhuoltajia, Huoh!  Ja kun se mies sitten joskus lähtee vaikka viiden päivän työmatkalle, niin mitä tekee nainen? Valittaa - ihan tosissaan ja sympatiaa hakien - kuinka on niin kamalaa, kun joutuu olemaan "taas yksinhuoltajana" monta päivää - miten ihmeessä tässä nyt selvittää kaikki lasten harrastusmenot ja eihän tässä ehdi kauppaankaan saatikka ruokaa laittamaan kiljuville pikku pilteilleen! Tai yltälailla, kun mies jää yksin lasten kanssa ja vaimo lähtee vaikka kaverien kanssa lomalle on mies sitten kesäleskenä ja yksinhuoltajana. Se on ihan normi sana sillloin. Puhumattakaan minkälaista ignooraamista tuo on sille toiselle osapuolelle, joka kuitenkin mukana samassa taloudessa muuten kaiket päivät hengaa...

Jos on oikeasti yksinhuoltaja niin tietää mitä turvaa ja taloudellista helpostusta se toinen ihminen siihen toisi - sillon tuo mussutus lähinnä huvittaa ja joskus kieltämättä myös ärsyttää. Ettei ihminen pysty kykenemään sen muutaman päivän ajan rationalisoimaan kotitehtäviään ja organisoimaan kotona milloin käy kaupassa ja mitäs ruokaa tänään laitetaankaan ja mites olis, jos vaikka joku lapsista tarttuisi siihen imuriin samalla kun itse nostelee niitä puolisonsa (joka siis asuu samassa osoitteessa) nojatuolille unohtuneita vaatteita pesukoneeseen. Ei. Se on kivempi valittaa surkeaa yksinhuoltajan kohtaloa, kuinka otsa hiessä yksin joutuu raatamaan eikä kukaan auta. Kun monta päivää joutuu olemaan yksin. Voi huoh! Naurettavaa.

Tosiasiassa: sillä oikealla yksinhuoltajalla ei ole siinä välttämättä sitä miestä, joka lappaisi sitä ruokaa jääkaappiin - saatikka valmiina höyryävänä ja terveellisenä lautaselle suukkojen kera tarjoilisi. Tai ylipäätään huolehtisi lapsista,  etttä olisi se joku, jota odottaa tietyn ajan kuluttua tai joka auttaisi taloudellisesta yksin vedettävässä taakassa. Kun tämä yhteiskunta olettaa kuitenkin, että yksinhuoltajan lapset ovat ihan yhtä hyvin puettuja ja saavat yhtä terveellistä ja hyvää ruokaa kuin niiden, joiden taloudessa on enemmän rahaa (lue: 2 aikuisen rahat) käytösssä ruokaan, harrastuksiin, vaatteisiin, lomailuun - no, ihan kaikkeen.

Ja toisaalta - silloin sitä osaa arvostaa asioita eri tavalla: ei pidä itsestään selvänä sitä, että ruokaa tai ainakaan herkkuja on kaapissa tai että olisi joku, jonka kanssa jakaa kasvavan lapsen hauskat jutut ja pienet ongelmat mitä elämä eteen tuo. Oppii arvostamaan sitä tukea ja turvaa aliarvioimatta myöskään taloudelllista puolta, jolloin kulut on helpompi jakaa jonkun kanssa. Tai että on joku, jota rakastaa. Paitsi ne omat lapsensa - ja se rakkaus on kyllä ihan erilaista laadultaan, tietenkin.

Itse toivoisin sydämestäni, etttä eronneet osaisivat olla tappelematta - usein se valitettavasti on itsestään selviö, että riidellään sen exän kanssa. Tuleeko siitä kellekään hyvä olo? Niinpä. Usein ei ole sitä tunnesidettäkään enää - silti sitä pitää  myrkyttää toinen toisensa ilmapiiri eikä voi välttyä siltä, että lapsi saa usein osansa. Eikä se virastokoneistokaan auta tarvittaessa vaan jättää ihmiset tappelemaan keskenään sovituista tapaamisten  poikkeamista. Aikuisen on kuitenkin otettava se vastuu.  Kantava ajatus ja motivaatio pitää olla se lapsen hyvinvointi eikä exälle kiukuttelu - tai sen kuuntelu. Jos jonkin taikakalun keksisi, sen kaikille loihtisin luomaan parempaa ilmapiiriä - auttmaan siinä miten voisi itse muuttua siinä tilanteessa rauhallisemmaksi tyyneyden perikuvaksi, suhtautua täysin neutraalisti kaikkeen toisen aiheuttamaan kiusaan. Katkoa siltä siivet heti alkuunsa. Heilauttaisi vain mielessään sitä taikakalua eikä mitään harmia enää olisi, puff vaan! Kun sitä toista ei voinut suhteessa muuttaa, eron jälkeen vielä vähemmän. Joten voi ainoastaan muuttaa omaa suhtautumistaan, jos mahdollista. Hengittää syvään ja rauhallisesti. Välttää  tilanteita, jossa lapsi joutuu valitsemaan kumman luo haluaa mennä. Alle 12 vuotias lapsi ei ole vielä kypsä tekemään semmoisia päätöksiä ja äkkiä voi tulla tunne, ettei kukaan minua halua, kun tapellaan kumpi ottaa - eihän kuitenkaan mistään koiranpennusta puhuta!

Lapselle olisi tietysti tärkeää yksinkertaisesti, että on joku ihminen ainakin, joka rakastaa ehdoitta ja johon voi turvautua. Jos niitä on kaksi - aina parempi! Ihan mahtavaa!  Ja jos vielä kuvioissa ja hengissä hengaa mummit ja vaarit - miten loistavaa! Ainakin, jos niitä voi tavata. Sekään, kun ei ole itsestään selvää, vaikka niin luulisi. Kaikkihan kuitenkin rakastavat ehdoitta omaan lastaan.

Sitten, jotta vielä vähän sekoitetaan pakkaa on totaaliyhäreitä, joita itse "edustan". (kyseenalainen kunnia, tosin). Se taas tarkoittaa sitä, ettei se paras taikurikaan  voisi hatustaan sitä toista osapuolta vetää kuin kania - koska sitä ei ole olemassakaan/lähimaillakaan; on joko kuollut tai muuten vaan kuopattu, kadonnut, ei tiedossa - tai sitten tietoisesti ihan tyynesti hylännyt lapsensa. Toisaalta - silloin ei tarvitse taistella mistään kenenkään kanssa, ja saa ihan itse päättää kaikista asioista ja toki myös vastuu on 100%, talousasioita myöten. Näkee myös joka päivä kaiken lapsen kasvuun ja kehitykseen liityvän ja voi olla lähellä ja tukena  (paino sanoilla joka päivä - toki kaikki vanhemmat osallistuvat ja ovat tukena!)  Joten näen asian niin, että nämä ääripäät - tässä tapauksessa avioliitossa elävä/wannabe yhäri (joka pulassa jo parista päivästä ilman puolisoaan) tai totaaliyksinhuoltaja, joka on tottunut sen paletin pyörittämiseen yksin  - ovat kyllä aikalailla valovuoden päässä toisistaan. Noin niinkuin aika lapsellisesti mitattuna.

Enkeleitä ja ihania hetkiä kaikille lastenne kanssa - säätyyn katsomatta  <3
Jos herätti ajatuksia, kiitän etukäteen kommenteista!

Hietsun kirpparilla

Kesä on siis just kohta ohi - ja mä kävin vasta viikonloppuna ekan kerran Hietsun kirpparilla! Pitäähän siellä nyt sen kerran kesässä edes käydä! Ei järin hirveesti ollut myyjiä, mutta ihan riittävästi kuitenkin. Jotenkin kummallista, kun muistan joskus vuosia sitten itse siellä tiskin toisella puolella olleena, että ei saanut myydä mitään uutta. No, nyt siellä oli selkeästi muutamia, joilla kaikkea muuta kuin sieltä kotoa löytynyttä osastoa - ja hinnat sen mukaiset, vähän kuin torikauppaan olisi mennyt. No, mikäs siinä, kivahan se oli Hietsun kirpparilla kierrellä. Olihan siellä muutama muukin, perheineen.

Tosin mä olen aika harvakseltaan kirppareilla käynyt ja siksikin oli kiva käydä tutustumassa. Ihmisillä on kyllä jos jonkinmoista rompetta ja tilbehööriä. Mistä sitä riittää?

Meillä on muutama tommonen lasten pieni muumimuki ja ajattelin kysästä mitähän mahto se toinen maksaa. Sain hinnaksi kolme-viisi. Siis? Tarkistin hintaa, että anteeksi, siis kolme vai viisi? Kolmeviisi. Hups. Olipas siitä tullut arvokas! Jestas! Mä en nyt oikeen ymmärrä mikä noissa vanhoissa muumimukeissa maksaa - jos niitä saa kaupasta halvemmalla kuin kirpparilta - ja vielä ihan uutena? No, jätin sen jonkun turistin ostettavaksi. Sitä varten ne siinä ehkä olikin.

Sama juttu oli muuten Marimekon ja Nanson vaatteissa. Onhan ne varman joo laadukkaampia ja hyvälaatuisia jne - mutta eräskin rouva pyysi jostain iänikuisesta kulahtaneesta mekosta, jossa kainalotkin oli ihan ripsaantuneet, 5€. Koska se oli Nanson. Mä katsoin sitä lähinnä sillä silmällä, että se oli kiva tirkookangas ja olisin ommellut siitä jotain muuta - pysyen kaukana niistä kainalosta, uuh. No, se jäi rekkiin. En osta mitään epäkuranttia.

Ja sitten mä näin tän! Ah miten kaunis! Oli suuren muotisuunnittelijan, Christian Audigierin luomuksia, mutta en mä sitä nähnyt. Mä näin vaan sen kauniin kankaan - ihanat kultaiset koukerot, tiikerinpäät taskuissa -

ja selässä: mikä mieletön kultainen Buddhan kuva! Apua mikä voimapaita! Tää mun piti saada!

Harmi vaan, että se oli kokoa S. Eli ei ihan sovi mulle. Noo - mä en nyt antanut sen häiritä. Tingata ei saanut - tai toki, muttei se tehonnut. Maksoin siis kiltisti mitä pyydettiin. Mä loihdin tästä ompelukoneeni ja jollain kivalla kankaalla vielä jotain muuta. En vielä ole päättänyt miten mä sen teen, ehkäpä uskallan laittaa tänne kuvan myöhemmin. Katsotaan. Se on nyt koneessa pyöritetty ja kesti senkin. No pitäähän sen! Nyt vain toistaiseksi tyydyn hiplaamaan tota, suunnitellessa - olihan siinä sisuskin silkkaa kultaa;) Vähän niinku sydämessä. Hih.

Oletkos sinä käynyt paljon kirppareilla? Mitä tarttunut matkaan? Kommentteja, kiitos kiitos!

Herkulliset Hernepyörykät

Olin tässä jo muutaman päivän ajan etsinyt kaupasta kasvishernekeittoa - sain jostain päähäni, että sitä voisi kokeilla. Sitten yllättäen sitä löytyi sieltä mistä vähiten olisin odottanut: Lidl:stä. Hienoa! Heti lähti yksi pakettti matkaan.

Sen sijaan, että olisin heti alkanut sitä lämmittämään, lämmitinkin ajatusta tehdä siitä pyöryköitä. Taisin lukea muistaakseniVegaanin Kotiruokakirjasta ohjeen (kunnia sille kelle se kuuluu, en halua omia kenenkään ideoita) ja sitä ohjetta varioiden tein tänään Herkullisia Hernepyöryköitä. Itse asiassa, ensi kerralla taidan lisätä taikinaan hieman raastettua kesäkurpitsaa - se toisi mukavasti lisää rapsakkuutta makuun. Nyt oli seuraavat

Ainekset: 

• 1 sipuli
• 2 valkosipulin kynttä

Paistoin noi kevyesti rypsiöljyssä, vaikkei varmaan olisi tarvinnut. Halusin vain sipulit pehmeämmiksi. Sitten:

• 1/2 prk kasvishernekeittoa (n 250g)
• 1/2 prk tomaattipyrettä (n 30g)
• 1,5 dl vehnäjauhoa
• 1/2 dl sesaminsiemeniä (jos ei ole, lisää vehnäjauhoja)
• 1/2 dl korppujauhoja
• 1 rkl perunajauhoja
• mustapippuria muutama reilu kierros/maun mukaan
• 1 tl paprikamauste
• 1 tl korianteria
• ripaus piripiriä tai cayanne pippuria

Kaikki ainekset - myös ne paistetut - sekoitetaan kulhossa tasaiseksi massaksi. Sitten vain pannu kuumaksi ja vaikka riisit toiseen kattilaan kiehumaan ja paistelemaan sopivan kokoisia hernepyöryköitä. Tosi helppo taikina ja minusta näistä tuli aika herkullisia!  Vinkki: jos taikina tuntuu jäävän lusikkaan, kasta se välillä kippoon, jossa kylmää vettä.

Ja koska siis mulle nyt jäi puolet tuosta kasvishernekeitosta ja samoin tomaatttipyreestä, itseni tuntien päätin laittaa molemmat samaan kippoon ja työntää pakkaseen - ettei ne unohdu käyttää. Siellä se voi hyvin odottaa seuraavaa kertaa, kun haluan tehdä tätä - eli luultavasti aika pian - ja siihen on helppo lisätä muut ainekset. Otan vain ajoissa sulamaan. Enkös ollutkin aika kätevä - suorastaan kätevä emäntä? ;)

Meinaatkos kokeilla ja miltäs ohje vaikuttaa - jätä ihmeessä kommenttisi! kiitos

Pieni pala lehmää joka päivä lautasellasi?

Olen tässä miettinyt tätä lihansyöntiä. Miksi meille tyrkytetään automaationa lihaa joka paikassa? Ihan kuin muuta vaihtoehtoa ei edes olisi olemassakaan! Eihän sitä sanassakaan sanottu, että "anna meille meidän jokapäiväinen liha-annoksemme."

Kirjotin jo elokuun alussa yhteen ylläpitämääni facebook- sivulle aiheesta lihan syönti. Pohdin siinä vähän aihetta. Meidät on vaan jotenkin totutettu/aivopesty sihen, ollaan niin siihen, että siinä leivän päällä on "kinkkua" "metukkaa" tai "lauantai-makkaraa" - ei tarvitse miettiä sen enempi miten se siihen päätyi.  Käsi ylös kuinka moni on lapselleen kertonut mistä se lauantai-makkara on tehty. Tai kinkku? Ehkä jäisi joltain lapselta syömättä, jos tietäisi. Ja miksi ei kerrota? Eikö ole hassua, jos pitää "suojella" lasta siltä tiedolta - ja kuitenkin syötämme sitä joka päivä? Tehdäänkö kinnkuleivät evääksi, kun käydään maalla katsomassa possuja?

Olen tässä viimeset pari vuotta ihmetellyt miten hirvittävän paljon eläimistä tehdään vaikka jos mitä. Jos kaupassa tekee pientä kierrosta niin saa hakemalla hakea ruokia, joihin ei jossain muodossa ole jotain osaa elämistä liotetttu survottu tai hiottu. Vaikka niin pieni ja vaatimaton juttu kuin liivate - sehän sisältää possun nahkaa tai jotain lehmän luuytimiä tai suolta, jota on keitetty ja saatu siitä jotain möhnää. Karkeissakin on liivatetta - yhden ainososan nyt vain mainitakseni.

Leivontaan ei esimerkiksi tarvitse aina niitä munia vatkata: olen itse käytttänyt esimerkiksi lettujen tekoon ruokalusikallisen omenahilloa sidosaineena. Tai ruoanlaittossa voi käytää vaikka pellavansiemeniä veteen sekoitettuna. Eri vaihtoehttoja on, jos vain haluaa miettiä asiaa.

Mietin miten paljon helpompaa ja edullisempaa sekä kansantaloudellisesti merkittävämpää oikeasti olisi, jos ihmiset söisivät vaikka nyt sen jauhelihan tilalla soijarouhetta, hernerouhetta, jotain linssimuhennusta, papuja ja vihanneksia? Miten ja milloin meidät on saatu uskomaan,että vaikka nyt se jauheliha on jotenkin oikein ja hyväksyttävää? Että se on niin perussetttiä, eikä tarvitse hetkeäkään mietttiä, kun sen vakuumipaketin kuollutta jauhettua lihaa ja sidekudosta sieltä marketista nappaa kärryyn? Miten me ollaan jouduttu tämmöseen tilanteeseen?

Tällä kauniilla Albert Edelfeltin lehmä -aiheisella taululla ei tietenkään ole mitään tekemistä tämän artikkelin kanssa.

Eikö kukaan halua miettiä miksi eläimet - joiden tarkoitus on elää vain ihmisten ruoaksi - tuupataan antibiootteja täyteen ihan vain siksi, että ne päätyisi suurempana ja tuottajalle kannattavampana kuluttajan lautaselle? Eihän se inhimilllistä ole. Eikä se antibiootti sieltä eläimestä mihinkään liukene, kyllä se siinä haarukassa mukana on.

Haluan vähän kyseenalaistaa sitä tarvitseeko sitä joka päiväistä liha-annostaan? On sitä ennenkin pärjätty vaikkei joka päivä syöty lihaa. Ja joo, se porsas varmaan eleli hyvin siellä pihanavetassa ja jouluksi saunan takana teurastettiin. Sai kuitenkin elää paremman elämän kuin yksikään possu joka teuraseläimen elämää vietttää ja lopulta laitoksessa teurastetaan. Nykyään on ihan mahtavan paljon kaikkea ihania vihanneksia ja tofuja ja vaikka mitä, ettei voi sillä puolustella etteikö muka saisi jotain ravintoainetta, vaikkei joka päivä lihaa jossain muodossa söisikään? Proteiinia on paljon esimerksi hampunsiemenissä, linsseissä ja vaikkapa mustapavuissa. Hampunsiemenistä saa muuten aika herkullisia hamppu pihvejä!

Lapset vieraantuu helposti siitä, että se liha lautasella on joskus ollut elävä, hengittävä olento, jota voi paijata ja silittää. Saa muuten aika kauas ajaa tai matkustaa junalla, jotta näkee lehmiiä tienpientareella - ja silloinkin, jos sattuu ohiajaessa juuri sopivasti olemaan oikeassa kohtaa pää kallellaan nähdäkseen vilahduksen lehmistä. Ei niitä enää näy kuin satunnaisesti. Ei ole paljon paikkoja, joihin voisi mennä lasten kanssa tutustumaan. Helposti se jää tarhan järjestämään tunnin-kahden tilaisuuteen, missä jostain tilalta on tuotettu lähipuistoon muutama kilipukki ja poni, ehkä lammas jos hyvin käy. Mikä on tietenkin tosi kiva juttu. Ei sinne kuitenkaan isoja elukoita voi tuoda, kuten lehmiä tai sikoja. Sitten ne tarha-ikäiset ihmettelevät mikä se lehmä on? Kuva lastenkirjassa, sanoo amuuu. Ei sitä mielletä samaksi kuin se pala punaista kudosta muovipakettissa, jonka päällä lukee "naudan liha" ja josta äiti tekee palleroita syötäväksi ja paistettuna se muuttuu ruskeaksi. Sinne se katoaa kitusiin. Eli onko ne lehmät vaan jotain nautoja jauhelihapaketin tekstissä ja paketin sisältö jonkinsortin kampiakselin läpikäynyttä rustoa, sideskudosta ja lihaa. Sitäkö me halutaan?

Mitäs jos se laitattes siihen jauhelihapaketin kanteen sen lehmän kuva? Samoin niihin "kotitilalla kasvaneisiin" kananutetteihin kuva siitä, miten ne pikkupalleroiset sinne teräsleikkuriin pyörähtää? Tulisiko ostettua? Joo, olisihan se tosi ikävää. Vaikkakin niin totta. Ja jos jollekulle tuli nyt paha olo, pahoittelen - totuus joskus sattuu.

Tulisko syötyä samallalailla, jos olisi kuva tuossa kannessa eikä piirretttyä?

Jäin mietttimään miksi muuten sanaa lehmä ei käytetä missään: sanakirjan mukaanhan nauta tarkoittaa märehtiviin sorkkaeläimiin kuuluvaa nisäkästä, jonka naarasta kutsutaan lehmäksi ja urosta sonniksi. Eikö kuitenkin se naudan jauheliha ole pääsääntöisesti siitä naaraasta eli lehmästä jauhettua? Jotenkin mustta vaan tuntuu, että se kuulostaisi liian pahalta, jos paketissa lukisi vaikka, että jauhettua lehmää? Tosin mainoksissahan ne lehmät on niin iloisia, kun ovat pääseet vaikkapa paulan jogurtteihin - kivat täplät siitä maidosta saatu, Vaikka nehän on piirrettyjä,  jotta lehmät on saatu nauramaan. Tai lentämään.

Milloin lapsesi on viimeksi nähnyt vaikkapa lehmiä? Siis laitumella? Kun eihän ne reppanat - lehmät siis - edes pääse sinne enää tässä tehotaloustuotannossa. No entäs possuja? Minusta on kummallista, että söpistellään miten possut on niin hassuja ja minipossut varsinkin niin ihquja ja sitten samalla sitä minupossua katsellessa vedetään kinkkua leivän päälle. Naminami. Haluaisikohan se jaloissa pyörivä minipossukin maistaa?

Joskus on hyvä havahtua miettimään miksi me tehdään jotain asioita ihan vain tottumuksesta. Kotonahan nämä asiat opitaan, pienestä pitäen. Miksei tarvitse hetkeäkään mietttiä vaan on helpmpi sulkea silmänsä, vaikka tietää totuuden?

Jotenkin olisi niin mahtavaa, jos kouluissa syötäisiin enemmän kasvispitoista ruokaa, eikä myöskään tuputettaisin sitä maitoa joka mukiin. Maito tekee limaa keuhkoihin, aiheuttaa astmaa, aknea, jopa hedelmättömyyttä. Kaikki tämä on tutkittua ja silti maitoa edelleen mainostetaan ja tuetaan valtion varoin. Kenen etu? Samoin ihmettelen sitä, että rasvatonta maitoa edelleen juodaan ja paljon - kun kuitenkin tiedossa on se, että alunperin rasvaton maito oli jätettä, joka ei kelvannut mihinkään, kunnes keksittiin, että siitähän voidaan lanseerata uusi rasvaton tuote! Ja täydestä meni kuin väärä raha.

No, jokainen tekee tietenkin niinkuin parhaaksi näkee. Toivon, että sitä omalla osallaan voi mietttiä syömistottumuksiaan - hetkeksi pysähtyä ja miettiä vaikka, että onko se jauhelihakastike hyvää vai onko siihen vain tottunut ja se on helppo tehdä? Tai mitä jos kokeilisi tehdä vaikka makaronilaatikon erilailla ensi kerralla? Vaikka tällä mamman makaronilaatikon ohjeella? Tai tekisikö vaihteeksi jotain muuta kuin niin helppoa kanakastiketta? Tiedän, että se vaatii innostusta ja mielenkiintoa tutkia asiaa ja perehtyä erilaiseen ruokaan. Uskaltaisin silti väittää, että jokainen pienikin askel on hyväksi.

Jos vaikka päättäisit pitää yhden lihattoman päivän viikossa (tai kaksikin)  jolloin söisi vain kasvisruokaa. Toki olisi hyvä ottaa etukäteen selvää mitä se voisi olla, jotta tarvikkeet löytyy kaapista. Nykyään on niin paljon kaikkea valmistakin, jos ei halua itse tehdä vaikka falafeleja. Tai kasvislasagnea, jossa olisi vaikka ihania pehmeitä linssejä tai kesäkurpitsaa. Täältä mun blogista löytyy myös mm. nämä herkulliset hernepyörykät, jotka on tosi helppo tehdä ja on muuten hyviä vaikka perunamuussin kanssa. 

Ainahan sitä voi kokeilla jotain uutta - eikö? Suosittelen lämpimästi.

Kerrothan jos tämä asia jotenkin pisti ajattelemaan tai aiot kokeilla lihatonta päivää viikossa?

No Poo testi

Olen pari kuukautta sitten jo kokeillut aina silloin tällöin pestä hiukset jollain muulla kuin shampoolla. Ja jostain syystä tuo ajatus ei jätä rauhaan. Haluan jatkaa sitä. Itseasiassa: haluan tehdä nyt ihan kunnon testin. Eli No-Poo - ei shampoota! Miten se onnistuu?

Olen nyt perhehtynyt asiaan enemmän ja vähemmän ja laitan nyt omat hiukseni testiin. Eipä niissä sikäli mitään vikaa ole. Mulla on pitkät suorat hiukset, ihan kiiltävät ja hyväkuntoiset muutenkin. Tosin ton kilpparin takia (tai sen, ettei se onneton toimi kunnolla) on hiuksia lähtenyt tässä muutaman vuoden aikana aika tukot pois ja vaikkei mulla koskaan ole ollutkaan mikään perisuomalainen ohut hius niin haluan takaisin sen ihanan tosi paksun hiuspehkon mitä olen aina saanut ilokseni kantaa.

Syy on myös se, etten vain halua ostella noita kaupan shampoita enkä oikeastaan välitä "paremmistakaan" - jostain syystä jostain syvältä on kimmonnut alkukantainen ajatus, että ehkä me kuitenkin pärjätään ihan luonnon antimilla tässä kohtaa ilman teollisesti valmistettua kemikaalicoctailia. En silti ajatellut luolanaiseksi ryhtyä ja aion vastakin sheivata säärikarvani, heh.

Lähtökohta on siis tämä:

Ensitöikseni ajattelin tehdä hiuksille kunnon puhdistuksen. Nyt päätin kokeilla tehdä sen kookosöljyllä. Ensin mietin, että laitan vaan latvoihin ja annan vaikuttaa, mutta läträsin sitten, kun kerran alotin, koko hela pään täyteen. Sitä kookosöljyä siis. Ja koska en jaksanut enää eilen 23 kieppeillä mennä pesemään ja pulaamaan, jätin sen koko yöksi. Aamulla hiukset näytti tältä:

Uuh! Paipai - vai bye bye? ;) Muuten, tässä pieni varoituksen sana: vaikka kookosöljy voi jäädä päähän vaikka koko päiväksi, tai kahdeksikin ja voit kietoa päähän jonkun puuvillaisen huivin, sillä lämpö tehostaa vain vaikutusta - niin älä silti vahingossakaan mene saunaan kookosöljypäissäsi! Se on kuitenkin öljyä ja on siis polttavaa kuumuudessa!

No, sitten tenkapå. Miten sitten öljy pestään pois? Öljy pitää ehdottomasti ensin pestä jotenkin pois ennenkuin laitat pisaraakaan vetttä! No - tiedät ehkä keittiökokeiluista miten öljy ja vesi reagoivat keskenään - vähän kuin vanha elämäänsä kyllästynyt pari; eivät oikein keskustele keskenään.

Mä ostin eilen shampoosaippuan. Joo - sitten mietin, että heh heh mikäs !ei shampoo" -kausi tämä on, jos ostan shampoota saippuana? Siinä ei kuitenkaan ole mitään niitä kemikaaleja eikä muoveja ja pitihän tätä testata. Eli pesin aamulla hiukset niin, että hieroin vähän kerrallaan käsiin saippuaa ja siitä hiuksiin kauttaaltaaan. Sitten haalealla vedellä huuhtelu ja huuhteluaine. (Kerron sen lopussa). Sinä päivänä sain mennä liikenteeseen rasvaisten hiusten kanssa, eli se ei toiminut. Ikävä oli muuten tunne, koska mun hiukset ei ole rasvoittuvaa laatua, eli tulipahan sekin kokeiltua. Varmasti on muuten aivan ihana tuo saippua - tuoksuu ihanan lempeälle kehäkukkaselle ja kiva käsitellä - mutta kookosöljyn poistoon? Noup! Muuten varmasti sitä vielä kokeilen uudestaan. Ja hellävaraisempi jokatapauksessa se on kuin normishampoot!

Tässä vaiheessa siis käytetty:

• reippaalla kädellä kookosöljyä
• kehäkukka shampoosaippua

Otin illalla uusiksi. Tällä kertaa valmistauduin loppujen kookosöljyjen poistoon hiuksista seuraavalla arsenaalilla:

• 1-3 rkl ruokasoodaa
• 2 -3 rkl vettä

Sekoitetaan tahnaksi ja laitetaan hiuksiin. Käsin tai lusikalla vähän kerrallaan. Varo, ettei valu silmiin. Tämä on aika jytyä - kuten ruokasooda on. Älä käytä sitä leikiten vaan kunnioittaen (siis hiuksiasi). Ruokasooda pesee tosi tehokkaasti kaikki jämiä mitä aineista on hiuksiin jäänyt. Tätä pesua ei sen voimakkuuden takia suositella kuitenkaan pidemmäksi aikaa. Tai siis tehtäväksi monta kertaa. Ehkä muutaman kerran. Tuntui vähän siltä, kuin olisi pieniä hiekanjyviä hieronut päähän. No, se saa vaikuttaa kymmenisen minuuttia hiuksissa. (Mä unohdin sen itse! Eli pesin aika samantien pois. No, ei ollut huono sekään). Ja miten se sitten huuhdellaan? Ihan vedellä. Haalealla vedellä, huuhtele hyvin, että kaikki sooda lähtee pois.

ja sitten aikaisemmin olet valmistautunut myös kirmaamaan metsään hakemaan muutaman koivunlehden. Onnneksi meillä kasvaa ihana riippakoivu omassa pihassa, joten meinaan hyödyntää sen lehtiä - kiitos Värna (erään ihanan ystävän keksimä nimi sille).

Eli tarvitset:

• 1- 2 dl koivunlehtiä
• 0.5 l kiehuvaa vettä
• 2 rl omenaviinietikkaa

Keitä teevedenkeittimessä vesi ja kaada  koivunlehtien päälle ja anna jäähtyä. Siivilöi koivunlehdet pois ja lisää tähän veteen 2 rkl omenaviinietikkaa. Sitten voit valuttaa vaikka pää alaspäin sekoitettuasi - ei päätä, vaan kaikki aineet - kupissa ja anna tämän seoksen jäädä hiuksiin. Se on se hoitoaine. Sitä ei siis enää huuhdella.

Sitten vain odotellaan tuloksia. Sen voin sanoa nyt heti ekan kerran jälkeen, ettei hullumpi olo hiuksissa - itseasiassa aika ilmava fiilis ;) Suosittelen! Ja varmaan jatkoa seuraa, kunhan tässä edistyn.

Kerro ihmeessä mitä pidit tästä ja aiotko itse kokeilla? Kiitos!

Hummusta! - ja eine kleine katastrofe

Hummus on sitten eri hyvää! Tai hoummos - kuten haluatte:

Mitäs sitten tarvitaan? Ensitöikseen, tietenkin kikherneitä. Mä teen aina itse - eli liotan yön yli ja keitän tunnin, yhtälailla voit ostaa kikherneitä purkillisen, eli:

• 5 dl keitettyjä kikherneitä
• 3 rkl Tahinia (sesaminsiementahna)
• 1-2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
• 1-2 sitruunan mehu
• tarvittaessa loraus vettä (appelsiinimehukin käy)

Mä yleensä aloitan sitruunalla. Eli monitoimikone valmiiksi ja jos sillä on mahdollista mehustaa sitruuna tai kaksi, tee niin: mehut jää valmiiksi astiaan. Laita se silppuri koneeseen (mä yleensä aina unohdan tän - ja sitten kun olen kaatanut jo ne kikkerit sinne, ei se mahdu eli ei ku alusta...) ja laita kone pyörimään. Lisää sitten hetken päästä öljy, tahini ja mahd. vähän vettä - ja:

• 2 (puristettua) valkosipulin kynttä
• 1 tl korianteria
• 1 til jeeraa (=juustokumina)
• 1/2 tl suolaa

lisätään joukkoon. En yleensä jaksa vaivautua valkosipuleita puristelemaan, eiköhän ne saa kyytiä koneessa ihan tarpeeksi. Kun sose näyttää hyvältä - se on valmista! Ei saa jäädä isoja kokkareita.

Niin helppoa - ja niin herkullista! Voit sitten kaataa nuolijan avulla kulhoon ja riputella halutessasi päälle:

• paprikajauhetta

Kylmänä hoummos on herkullista tumman leivän päällä, dippikastikkeena ttai vaikka pitaleivän täytteenä. Jos laitat tarjolle, voit lorauttaa vielä vähän oliiviöljyä päälle ja koristele paprikajauheella.

Ja entäs sitten se eine kleine katastrofe?

Noh, ei sen enempi eikä vähempi, kun että ajattelin tehdä samaisella koneella smoothieta, eri kipossa tosin. Yleensä teen sen pienemmässä. No, aikani pulasin sen alaosan kanssa, että pysyy nätisti ja olevinaan pysyi - laitoin sitten mansikoita, reilu desi tällä ohjeella tehtyä kauramaitoa, banaania - ja mitähän kaikkea hyvää. Sitten kun olin sitä hetken pyöritellyt, alkoi mömmöt valumaan... Uuuh. Nostin sen kipon siitä - ja heh heh: kippo jäi käteen ja sinne meni, hyvät smoothiet pitkin tiskipöytiä. Well, tekevälle sattuu.

Kiitän taas etukäteen mahdollisista kommenteista.