T-paitoja ei kukaan juurikaan osta kirppareilla, oli siinä sitte StarWars tai AngryBirds tai Lego - samase, ei mee kaupaks. No, semmoset oon kyllä lahjottanut eteenpäin, jos ei muuten oo mennyt ja sitten on vielä paljon epämäärästä epäkuranttia kamaa. Isosti oon niitä vienyt myös kierrätyskeskukseen, muutenkin sinne on kulkeutunut jos jonkinmoista vanhaa vaatetta ja muutakin sälää.
Sitten jossain kohti tajusin tehdä vanhoista trikoovaatteista matonkuteita! Aika hauskaa puuhaa itseasiassa! Eli paidasta leikataan reunat pois, laitetaan kangas kaksinkerroin ja vielä kaksinkerroin ja leikataan niin, että tuo ylempi, paksu kohta leikataan, ei loppuun asti.
Sitten se avataa ja leikataan alhaalta joka toinen kohta auki, käännetään ja sieltä taas joka toinen- hankala tähän selittää,mutta sen näkee kyllä eli ideahan on, että tosta trikoosta tulee nauha, jonka voi sitten keriä keräksi. Ensin tein kyllä muutaman huonolla menestyksellä eli onnnistuin leikkaamaan ne jotenkin epähuomiossa niin, että paidasta jäi käteen vaan kasa eripitusia pätkiä. No, nyt se jo sujuu ja niitä on tullut jo muutamia keriä kerittyä.
Kas näin niistä vaan muodostui tämmösiä keriä. Nin ja sitte niistä mitä jäi - lyhyiden paitojen hihoista mä leikkelin suorat pätkät - ne menee maalaushommiin räteiks ja mihin voi pyyhkiä pensselit. Ja isommat - kauluspalat ym mitä ei voi hyödyntää tai on liian pientä että jaksas alkaa säätämään matonkuteita niistä - niin leikkasin paloiks, niillä voi sitte vaikka pestä ikkunoita tai jotain, pölyjä?
...ja kun vähän kehityin ja opin - vanhan sanonnan mukaan työ tekijäänsä opettaa - niin huomasin tekeväni pikkukoreja. Mitä niihin sitten tulee? No, jotain pientä kivaa - kyllä mä jonkun käyttötarkoituksen keksin. Jotain mikä tuottaa iloa laitetaan noihin pikkukoreihin! Tietenkin!
Jos sait näistä jotain vinkkiä tai ideaa laitathan kommentia, tai muutenkin! Kiitos <3
Parempi tehä paidoista pikku koreja kuin heittää ne menemään.
VastaaPoistaOsallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa,
hei, kiitos vinkistä! Kävin kurkkaa sun blogia äsken - ainakin ihanan näköinen puutarha sulla on! Näkee että on ajan kanssa ja rakkaudella tehty.
VastaaPoista