Villikissat kesyyntyi vihdoinkin

Ai miten onkin niin mukavaa, kun kissat on vihdoin ja viimein kotiutuneet! <3 Ihan kertakaikkiaan leppoisa fiilis. Aiemmin kirjoitin siitä miten meidän kissat oli ihan villejä ja juoksenteli pitkin seiniä turvaan - sen näet klikkaamalla tästä linkistä.  Meinattiin jo laittaa se toinen kissa, tuo harmaa, joka aina sähisi, pois. Soitin jo sinne mistä ne tulikin, ettei tästä tule mitään. Sitten kuitenkin - jotenkin se ei tuntunut oikealta: ja siellä oli vähän ikävä vastaanotto ja kissa olisi jäänyt yksin häkkiin koko illaksi ja viikonloppuna joku tulisi toki, mutta se ei vaikuttanut hyvälle. Tuli jotenkin niin negatiivinen energia koko jutusta. Ja kissathan vaistoaa. Kyllä ne tietää, jos niitä ollaan johinkin viemässä: lääkäriin tai muuta.  Ne oli molemmat nojatuolin takana niin surkeen näkösinä, ettei voinut viedä. Toinen suojelevasti harmaan pienen edessä, että ette muuten vie tätä!  Ja sitte ne olisi erotetttu toisistaan eikä se olis ollu reilua. Niinpä molemmat jäi. Se oli joku kummallinen kulminaatiopiste - sen jäkeen ne selkeesti vapautu.

Tässä otetaan jo vähän rennommin - ei enää nurkassa vaan Bella on kehitellyt itselleen keittiön tuolin pehmusteista ihan oman pikku nojatuolin patteria vasten.

Merlin sen sijaan on kova saalistaja. Mun piti laittaa ylemmäs tämä hiiri, joka ei todellakaan ole mikään kissanlelu... ja se sai raukkaparka aika kovaa kyytiä.

 Kuten näkyy - ei enää olla pesukoneen takana vaan on löytynyt paikka auringossa. Ja miten siinä mun tietokoneen päällä on niin mukava köllötellä?

On jotenkin niin paljon mukavampaa nyt, kun kissat ei enää säiky ja pelkää vaan on saatu se niiden luottamus. Tosin mietin sitä, että olisi ehkä pitänyt sillon alussa pitää vaan sylissä, että olisivat tottuneet siihen. Nyt niitä on ihan mahoton koittaa saada sylin - ei ne ymmärrä sen päälle mitään, mokomat. Toinen kiemurtelee itsensä samantien selälleen ja lattialle ja toinen menee karkuun. Lattialla ne sentään köllöttelee ja selvästi nauttivat olostaan ja tykkää, kun on kaveri vierellä. On se kiva, kun nää pitää toisistaan huolta. Mikäs tossa on ollessa?

Eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Kesytysoperaatio on taakse jäänyttä elämää. Tai no, onhan tässä vielä muuten jotain opittavaa, toki, muttei enää lusmuilla nurkissa.

Mitä tykkäsit meidän kissoista ja niiden kesyyntymisestä? Olisi ihan kuulla sun kommentit, kiitos!

Jäin koukkuun no poo-hon

Taisin joskus viime syksynä aloittaa hiusten pesun ilman shampoota. En vain enää halunnut sitä ylenpalttista silikonia ja ties mitä kemikalia työntää hiuksiini enkä myöskään käyttää muovipulloja enempää kuin tarpeellista. Ensimmäisestä kokelustani no poosta kerroin täällä. Jäin kyllä tähän samantien koukkuun.

Ei enää tulisi mieleenikään käytää shampoota, en ole kaivannut sitä yhtään. Toki hiukset ovat enemmän ns luonnollisen tuntuisia; paksummat ja jotenkin jouheemmat - ei samanlaista kiiltoa (valitettavasti, heh) joka tulee - enimmäkseen ainakin - purkista. Kun käytin shampoota, en voinut kuvittellakaan, etten olisi käyttänyt myös hoitoainettta. Ne vain jotenkin kuului yhteen, kulki käsi kädesssä - liekö ne tehtykin niin, että pelkän shampoo pesun jälkeen hiukset jäi tosi takkusiksi ja kammatessa lähti puolet hiuksistt... eli hoitoaine oli ihan must. Nyt käytin hoitoaineena ensimmäisen parin kuukauden ajan lorauksen omenaviinietikkaa sekoitettuna puoleen litraan lämmintä vettä, jonka huljuttelin hiuksiini ihan viimeisenä huuhteluna (ei sentään voiteluna) pesun päätteeksi. Nyt sekin on jäänyt, huomaan.

Aiemmin tein tätä sotkua eli linkistä pääset katsomaan miten sekoitetaan keittiöstä löytyvä kotitekoinen pesuaine hiuksille. Sittemmin käytin myös välillä palasaippuaa hiuksille - vähän laiskan vaihtoehto - ja nyt löysin uuden tuttavuuden, josta pidän kyllä kovasti: eli keltasavirinkulan.

Tämä vaikutti vieläkin paremmalta vaihtoehdolta, savea, joka tekee hyvää eikä ole mitään ylimääräisiä aineita. Ja mä kyllä tykästyin tähän kovasti, helppo saada siitä sitä vaahtoa, koska se vähän vaahtoaa kastuessaan ja tommosesta rinkulasta on helppo pitää kiinni, eikä se lipsu. Eikä tarvitse mitään hoitoaineita. Ja hiukset on silti kauniit ja elinvoimaiset. (Tai ehkä juuri siksi). Sitäpaitsi paljon tuuheamman tuntuiset, koska monesi shampoo tekee hiuksista veltommat, helposti jatkokäsitellymmät. 

Savi on muutenkin aivan ihana materiaali - sen lisäksi tietenkin, että voisi mennä ottamaan mutakylpyjä jos ei jonnekin takapihalle niin hienoon kylpylään - mutta sitä voi myös käyttää kasvoilla, kuten tästä postauksesta selviää - täytyykin tehdä seuraavaksi kasvoille savinaamio...

Hiukset tuntuu tosi hyviltä tän käsittelyn jälkeen. Voin kyllä suositella. Ainiin, tossa on vielä näppärä systeemi, jolla ton donitsin saa halutessaan seinälle roikkumaan. Mua ei kyllä ihan heti saa enää shampoota käyttämään - ainut ehkä mitä siinä kaipaisin oli ihana tuoksu mikä jostain ihanasta shampoosta jäi hiuksiin. Mutta eipä niitä nyt kukaan ole tässä liikoja haistellut, joten olkoot sekin, heh.

Olekto itse kokeillut käyttää jotain muuta kuin shampoota hiusten pesuun? Vaikka vain viikon tai kaksi - ihan testimielessä? Olisi kiva kuulla!

Avocadon kiven kasvu

Oltiin tässä taannoin vähän reissussa ja söin siellä jonkin hedelmän, jonka nimeä en nyt edes muista - ja jonka sisällä oli kivi. Kivi jäi siihen pöydälle pyörimään ja sain idean napata sen siitä mukaan, josko vaikka sen voisi tökätä multaan kotona! Jätin sen kuivumaan ja laitoin veteen - ja nyt siinä on jo pienet juuret!

Tästä innostuneena ajattelin kotiin tultua kerrankin laittaa vaikka avocadon kiven myös kasvamaan. Mutta miksi ihmeessä ne avocadot on nykyään ihan mössöjä? Pussissa, jossa oli ehkä 7 avocadon, oli vain 3 syöntikelpoista - loput oli tämmöisiä:

Tässä vertailun vuoksi. Siis yök. Ei kovin syöntikelpoinen, eihän? Ja oikeanpuoleisestakin vain osan pystyi syömään, eikä totta puhuen oikein innostanut sekään. Mietin, onko tämä kummallinen avocado-villitys saanut sen aikaan, että sen lisäksi, että hinnat on noussut, koska kysyntä on niin kova ja on mukamas jotenkin vaikea tuottaa näitä niin paljon niin nyt tulee sitten sutta ja sekundaa myyntiin? Ei kovin kiva avata tommosia mätiä avocadoja!

Sen lisäksi vielä useimmissa oli tämmösiä kummallisia tappeja ja ulokkeita. Uh! Erittäin epämiellyttävää! Ja toi kivikin oli tommonen pieni onneton rääpäle - kun testimielessä annoin sen kuivua pari päivää, se meni ihan kasaan ja jotenkin hävisi olemattomiin. Mihin se kivi katosi?

Sen kiven näköisen - ja kokoisen - jätin kuivumaan, koska se kuori pitäisi poistaa jollain veitsellä, mutten viitsi alkaa itseäni telomaan - helpompi oli antaa sen kuivua pari päivää ihan rauhassa ja kas vain; kuori lähti ihan itsestään.

Ja tämä kuoreton osa pääsi sitten pieneen purkkiin, hammastikuilla tuettuna niin, että vain se pyöreä alaosa on vedessä ja toinen puoli ilmassa. Nyt sitten vain odottelen, että siihen alkaa kasvaa juuria... siinä saattaa muutama viikko hurahtaakin.

Mutta hurahtamisesta puheen ollen:
Tästä lähti joku kummallinen siemenvillitys! Alko tehdä mieli laittaa kasvamaan vähän kaikenlaista - nyt on kauppalistalla mm. granaattiomenaa, viikuna, sitruuna, quava, mango, papaija, viinirypäleitä - kaikkea missä on siemeniä tai  joku kivi sisällä! Nythän tää liekehtivä hortonomi pääsee tässä ihan valloilleen!

Tiedä sitten - tuleeko niistä mitään. Toissavuonna piti laittaa pihalle auringonkukansiemeniä kasvamaan - ja pyh! Linnut popsi ne tyytyväisinä suihinsa samantien! No, ne olisi kuulemma pitänytkin ensin idättää tietysti sisätiloissa pikkupurkissa ja sitten vasta siirtää pihalle.

Keittiöstä löyty tällasia siemeniä tai jotain...

Eli mm. niitä auringonkukan siemeniä, soijapapuja, hampunsiemeniä... noh, täytyy nyt kokeilla ihan huvikseni - tosin heitin noi ensitöikseni veteen likoomaan - joten saattaa olla, että muistan ne vasta viikon päästä...

Mitäs sä olet saanut siemenistä kasvatettua? Kukkia vai syötävää? Olisi kiva kuulla kommenttisi, kiitos!