Ai miten onkin niin mukavaa, kun kissat on vihdoin ja viimein kotiutuneet! <3 Ihan kertakaikkiaan leppoisa fiilis. Aiemmin kirjoitin siitä miten meidän kissat oli ihan villejä ja juoksenteli pitkin seiniä turvaan - sen näet klikkaamalla
tästä linkistä. Meinattiin jo laittaa se toinen kissa, tuo harmaa, joka aina sähisi, pois. Soitin jo sinne mistä ne tulikin, ettei
tästä tule mitään. Sitten kuitenkin - jotenkin se ei tuntunut oikealta: ja siellä oli vähän ikävä vastaanotto ja kissa olisi jäänyt yksin häkkiin koko illaksi ja viikonloppuna joku tulisi toki, mutta se ei vaikuttanut hyvälle. Tuli jotenkin niin negatiivinen energia koko jutusta. Ja
kissathan vaistoaa. Kyllä ne tietää, jos niitä ollaan johinkin viemässä: lääkäriin tai muuta. Ne oli molemmat nojatuolin takana niin surkeen näkösinä, ettei voinut viedä. Toinen suojelevasti harmaan pienen edessä, että ette muuten vie tätä! Ja sitte ne olisi erotetttu toisistaan eikä se olis ollu reilua. Niinpä molemmat jäi. Se oli joku kummallinen kulminaatiopiste - sen jäkeen ne selkeesti vapautu.
Tässä otetaan jo vähän rennommin - ei enää nurkassa vaan Bella on kehitellyt itselleen keittiön tuolin pehmusteista ihan oman pikku nojatuolin patteria vasten.
Merlin sen sijaan on kova saalistaja. Mun piti laittaa ylemmäs tämä hiiri, joka ei todellakaan ole mikään kissanlelu... ja se sai raukkaparka aika kovaa kyytiä.
Kuten näkyy - ei enää olla pesukoneen takana vaan
on löytynyt paikka auringossa. Ja miten siinä mun tietokoneen päällä on niin mukava köllötellä?
On jotenkin niin paljon mukavampaa nyt, kun kissat ei enää säiky ja pelkää vaan on saatu se niiden luottamus. Tosin mietin sitä, että olisi ehkä pitänyt sillon alussa pitää vaan sylissä, että olisivat tottuneet siihen. Nyt niitä on ihan mahoton koittaa saada sylin - ei ne ymmärrä sen päälle mitään, mokomat. Toinen kiemurtelee itsensä samantien selälleen ja lattialle ja toinen menee karkuun. Lattialla ne sentään köllöttelee ja selvästi nauttivat olostaan ja tykkää, kun on kaveri vierellä. On se kiva, kun nää pitää toisistaan huolta. Mikäs tossa on ollessa?
Eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Kesytysoperaatio on
taakse jäänyttä elämää. Tai no, onhan tässä vielä muuten jotain opittavaa, toki, muttei enää lusmuilla nurkissa.
Mitä tykkäsit meidän kissoista ja niiden kesyyntymisestä? Olisi ihan kuulla sun kommentit, kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit valita myös nimetön-vaihtoehdon, mutta kiva olisi, jos jätät nimesi kommenttiin. Se näytetään heti hyväksynnän jälkeen. Kiitos!