Vinkkejä asunnon ostajalle ja To Dot myyjälle!

Meillä on ollut tässä viime aikoina paljon tekemistä kodin myymisen kanssa. Mä olen vaan jäänyt ihmettelemään niitä ihmisiä, jotka tulee paikan päälle - ja sitten toteavatkin jotain kummallista lopuksi... jotain sellaista, jonka olisi voinut todeta ilman, että vaivautuu paikan päälle. Ja vaivaa siellä asujia turhalla toivomisella ja touhuamisella.

Sehän nimittäin käytännössä tarkoittaa joka kerta sitä, että aina kun on näyttö - sitä odottaa jännityksen sekaisin tuntein: jos nyt tällä kertaa?! Se on joka kerta aikamoinen ponnistus, että kourallinen ihmisiänyt vaan tulee katsomaann sitä kotia. Josko tällä kertaa tärppäisi? Unelma etenisi.

To do lista myyjälle on suunnillen tämmöinen: 

Siivoo koko huusholli - kaikki irtonainen kama paikoilleen. Valjastat tähän kaikki liikenevät.
Piilotat kaappeihin kaikki keskeneräiset ompelukset ja maalaukset ja puhdetyöt mitä ikinä sattuukaan olemaan.
Peset lattiat, ikkunat, peiliovet (ja siis myös peilit ja ovet).
Kuuraat vessat kylppärit saunat. (Hyvää hikijumppaa).
Pyyhit pölyt. Muista, että pitkät miehet näkee myös sinne kaapinpäälle!
Imuroit. Tietenkin! Muistat viedä roskat!
Ajoitat ruokailut niin, että syöty ennen tai sitten nähdään nälkää ja syödään vasta jälkeen. Tarkistat ettei jää ruoantuoksuja leijumaan. Ei muruja pöydälle.
Laitat jotain herkullista tarjolle. Keität kahvit tai teet. Lapsiakin pitää muistaa.
Jos on syksyaika, ehkä kynttilä jonnekin luomaan tunnelmaa. Älä kuitenkaan polta mökkiä.
Pistät lapset ja koirat ja kissat pihalle näytön ajaksi. Ehkä menet itse perässä.
Valmistaudut huolellisesti. Tarkistat kaiken - tuoksut, näkymät, valot?
Kaikki toimii? Tilassa hyvä ja puhdas energia?
Ja vielä: tilaat yläkerrasta (enkä nyt tarkoita sitä kakkoskerrosta) auringonpaisteen juuri sille näytön kellonlyömälle.

Paitsi tietysti jos jaksat joka kerta vääntää pullat tarjolle -olisi ihana kodinomainen fiilis heti kättelyssä - luot tunnetta, että  täällä auvoinen emäntä essu päällä auringonpaisteessa loihe leipomahan pullat ja piirakat kädenkäänteessä, kun tänne muutatte. No, mä nyt kyllä laitan aina jotain tarjolle jokatapauksessa, joka näyttöön. En leivo, mutta minusta se on kohteliasta tarjota jotain - vaikka harvat uskaltaa niihin syötäviin koskea. Kaikkeen muualle kylläkin.

No sitten se jännittävin kohta! Tulee ne mahdolliset potentiaaliset asiakkaat. Toivotat heidät tervetulleeksi. Tai jos on välittäjä, pysyt muualla sen hetken, kädet ristissä, hiljaa hengitellen, toivoen parasta ja että hän hoitaa homman. Kotiin. Kerrot mitä huoneisossa on tehty, mitä ei, mitä taloyhtiössä tulossa, mitä tehty. Lukuisia seikkoja. Kerrasta toiseen. Hymyillen ja iloisesti - ja sehän on kivaa puuhaa! Kaikista kivointi on kuitenkin se, kun tulee se nimi siihen paperiin.... eli sitä odotellessa...

Kestät mukisematta kaiken mitä ihmiset keksivätkään tehdä: eräs esimerkiksi repi koko keittiön roskiskaapin - siis niiltä kiskoiltaan - pois ja alko syynäämään mitä se kaapinperusta on syönyt. Mitä ihmettä hän ajatteli sieltä löytävänsä? Pudonneita kultakolikoita? Rotanpoikasia? Sitten säätää siinä eikä meinaa saada kaappia paikalleen - huh - onneksi oli roskat viety sitä ennen, tietenkin. Oliko tuo nyt tarpeellista kuitenkaan - ja voitko mennä sanomaan, että rauhotupas nyt poika;) (totta puhuen jälkeenpäin harmitti, etten sanonut). Mutta kuinka moni imuroi ennen näyttöä vedettävän roskakaapin alaosan? Haha, en minä ainakaan!

Sitten tulee niitä ylistäviä lauseita miten on niin kaunista ja harmonista ja kodin oloinen fiilis, ihanat huoneet, isot huoneet, isot valoisat ikkunat, voi miten ihana piha, onpa ihanan rauhallista, niin aurinkoista, ihana kylpyhuone. Ah ja voi. Kädet yhteen liitä. Jne. Jne.

Tähän asti siis kaikki hyvin.

Sitten kun aletaan kyselemään miltä vaikutti. Eli mitä jäi käteen? Tuliko kauppoja?

Jos talossa on sanotaan nyt vaikka kolme huonetta, se on toki tiedossa jo näytölle tullessa, eikö? No miten tylsältä voi kuulostaa sitten, että "no, meille oikeestaan riittääkin kaksi huonetta"? Tai että - "oikeestaan - me tarvitaankin 4 huonetta, kun toi puolivuotias piltti kohtaa saa - ehkä - siskoksen ja tarvitsevat omat huoneet". Miten mulle tulee mieleen, kuinka pentuna jaettiin niitä huoneita vielä teini-ikään asti siskosten kanssa? Minusta tuntuisi yksinäiseltä laittaa yksivuotias omaan isoon huoneeseensa - eikös siitä siskoksesta ole aina seuraa kuitenkin? Pitääkö lapset pienestä pitäen opettaa omaan isoon tilaansa, ettei mitään voi eikä tarvitse jakaa? Yksinäsi kökötät lapsukainen huoneessasi - ja tietenkin lelujakin pitää joka huoneessa olla yhtä paljon, ettei tule pilteille paha mieli...(et tietenkään ojenna asiakasta vaan hymyilet kauniisti ja pidät mölyt mahassasi).

Tai jos ne pocahontakset tulevat paritaloalueelle, keksivätkin yllättäen, että haluavatkin kerrostaloon, tai toisinpäin. Paras oli kai se, että kun talo on puutalo - ja yli tunnin juteltiin kaikkea mukavaa muutenkin ja ostohousut tuntui olevan jalassa - niin sitten lopulta keksivät, että muuten on täydellinen - mutta sen olisikin pitänyt olla kivitalo! Tsissus - käynkö hakemassa rappausainetta - alanko heti roiskimaan ulkopinnalle? Miten ihmeessä mä teen puutalosta kivitalon? Toisen kanssa juteltiin tunti ja olivat ihan myytyjä - sitten ei muuta vikaa löytynyt kuin, että talon olisikin pitänyt olla rakennettu vasta 10 vuotta myöhemmin. No ei hätää - kutsutaan Doctor Who:n aikakone apuun, eiköhän tuo säädetä - aika - helposti...

Ja sitten löytyy näitäkin, jotka kokeilevat kepillä jäätä. Jos sulla on hinta vaikka nyt 230.000€ - niin ei se varmaan niin pielessä ole, että myisit sen 150.000€:lla?  Sehän on sama kuin kävisin ostamassa kaupasta uuden bränikän pakasta vedetyn auton ja antaisin sen kaupan päälle? Ja itse kuljen fillarilla, heheh. Vastaavasta ehdotuksestta taisin tympääntyä sen verran, että vastasinkin heille, että saatko sinä mersun ladan hinnalla? Ja että mitä jos annan kaikki huonekalutkin kaupanpäälle, mitäs mä milllään - jos ottasin vaan teltan tuolta varastosta, me kyllä pärjätään sillä - sopisko? Mitäs mun elämän säästöillä on virkaa. ARGH. Eli lievästi iski sarkasmi vaihe päälle. Ai että onko loukkaavaa. No on!

Niin että please! Kun te ihmiset menette sinne asuntonäytöille - voisitteko miettiä etukäteen vähän tarkemmin. Se on aivan ihanaa, kun paljon käy ihmisiä näytöllä ja varmasti on tosi kiva vaan putkahtaa johonkin - nämä mitä mainitsin oli kyllä vielä yksityisnäyttöjä. Eli ei mitään sunnuntain satunnaisia hiihtäjiä kiitos. Mä voisin vaikka lanseerata semmosen valmiin taulukon missä on tyyliin 20 kysymystä ja sitten vaan rastia ruutuun. Tässä vinkkejä:

Tähän tyyliin:Mitä haluatte? Siis oikeesti haluatte?
Onko oma asunto vielä laitettu edes myyntiin? Pankissa käyty?
Kuinka monta huonetta pitää olla? (jos ei nyt 10 saa...)
Mihin tarkoitukseen ne mahdollisesti tulee?
Jos huoneita on enemmän, mitä hyötyä siitä olisi että saa enemmän samalla rahalla?
Mikä olisi paras pohjaratkaisu kodille?
Jos rivitalo, olisiko 1- vai 2 kerroksinen?
Minkälainen naapuruston pitäisi olla?
Olisiko kiva jos on keskuspuisto ja luonto lähellä?
Mikä alue kiinnostaa eniten ja miksi?
Kuinka vanha talo saa olla?
Jos jotain pitää remontoida, mitä olette valmiit itse tekemään jos mitään?
Ja mitä olette valmiit maksamaan siitä, ettei mitään tarvitse enää tehdä?
Minkälainen piha olisi kiva?
Minkälainen ilmansuunta - ilta-aurinko patiolle?
Haluaako joku kenties koko päivän auringonpaisteen omalle pihalle?
Saako kenties olla naapureita?
Onko talo siinä hintahaarukassa jota olette tämän kokoisesta kodista valmiit maksamaan?
Onko kodin varustelut tarpeelisia?
Helpottaako valmiiksi tehdyt remontit ja uudistukset ostopäätöstä - ja huolettomuutta?
Miltä se koti tuntuu - jos sinne asti menee - tuleeko hyvä fiilis kodista?
check. check. check.

- ja jos sitten tulee rasti kaikkiin ruutuihin. GO FOR IT! Tarjousta kehiin! Toimintaa. Anna unelmille siivet. Uskalla muuttaa. Muuttua. Tehdä nopeita päätöksiä. Ajatella asiat toisin. Nähdä elämä erilaisessa valossa, uudessa talossa.

Tuliko tehtyä jotain toisella tavalla? Oliko tästä Sinulle apua tai iloa - kerro ihmeessä!