Villikissojen kesytystä ja sähinää

Tuli haettua tuossa kohta kaksi kuukautta sitten meille kaksi kissanpentua. Noin nelisen kuukauden vanhoja. Sain ensin sen kuvan, että ovat olleet jo reilun kuukauden kissatalossa ja jotenkin jo ihmiseen tottuneet - olivat siis syntyneet luonnossa ja pelastettu sieltä loukuttamalla. Joku naapuri oli kuulemma käynyt pentuja (tosin tässä kohtaa mietin, miksei ottanut niitä sisään, vaikka jossain navetassa kaiketi olivatkin, talvella kuitenkin) aina välillä syöttämässä. Myöhemmin papereita tutkiessa huomasin, etteivät nämä tosiaan olleet olleet kuin kolmisen viikkoa siellä kissatalossa. Pentuja ei haluttu antaa yksitelleen, jotta heillä olisi turvaa toisistaan. Niinpä pitkän harkinnan jälkeen päätimme, etttä kaipa se kaksi kissaa siinä menee missä yksikin. Että otetaan sitten kaksi, kun olivat niin söpöjäkin.

Ajattelin ensimmäisiksi päiviksi jättää rauhassa totuttelemaan uuuteen kotiin ja meihin, joten vein tullessa kissankopan suoraan kylpyhuoneeseen, josta pääsy myös keittiöön. Muut ovet suljettiin. Kylppärissä menee kuumat putket lattiassa, joten siellä oli mukavan lämmin. Sinne jäivät kököttämään avattuun koppaansa, vieri vieressä kyhjöttäen. Jätin vettä sekä keittiöön (jossa myös ruokaa) että kylppäriin, että sitä on aina saatavilla.

Keittiöön viritettiin kissoille raapimapuu, johon uusittiin sisal-narut. Rikoin lisäksi pienen räsymaton, jonka kieritin ensin siihen ympäri ja se naulattiin pienillä nauloilla sen paksun laudan (mikä lie kakkosnelonen) ympärille.

Vinkki: Jos muuten saksit räsymattoa muista tehdä se vastakkaiseen kuin langansuuntaan! Mä onneton leikkasin yhden palan, kun meni niin paljon näppärämmin, kuteen suuntaisesti - ja nythän se purkautuu tietysti, kun sitä kynsitään...

Koska meillä on korkeammat huoneet kuin aiemmin, raapimapuuta ei saanut pystyyn, joten toistaiseksi se toimittaa virkaansa osittain keittiön pöydän alla, että oppisivat siihen kyntensä terottamaan.

Ensimmäiset pari yötä nämä pikku nuppuset viettivät; pesukoneen takana!

Kone oli tosin tungettu niin kiinni kuin vain mahdollista seinään, mutta se ei näitä estänyt. Kolme-neljä senttiä reunassa riitti: aamulla etsittiin kissoja ja sieltähän ne löytyi: pienestä onnettomasta kolosta, pimeästä nurkasta, päällekkäin makaamasta! Voi itku! Mietin miten ihmeessä ne saa sieltä pois. Ei maanittelulla ainakaan, eihän ne mahtunut edes kääntymään siellä. Lopulta tyhjensin kaikki pesuaineet ja tavarat pesukoneen päältä ja varovasti itseenipäin konetta nikuttamalla lattiaa vasten vähän kerrassaan saatiin sinne vähän tilaa.

Ai mitä? Miksei täällä muka saa olla?

Koitettiin niitä maanitella ruoalla pois sieltä. Koskea ei saanut. Sähinää tuli välilttömästi ja perääntymistä. Huh, villikissoja totisesti.

Tilkitsin sitten kun kissat tuolta saatiin pois (hirveetä sähinää ja sihinää) seinän lautaviritelmällä ja paperitolloilla ja vaikka miten. Yläosan tukin ettei sieltä pääse - siihen jäi ehkä 7cm pitkä reuna 3cm kapea, johon en tajunnut laittaa muuta suojaa, kun paksua paperia, kun siinä on rättipatterin reunaa.

Vaikka tämmöinen barrikaadi oli peukoneen pienen kolon edessä... seuraavana päivänä taas etitiin - sitä pienempää, harmaata tyttökissaa, ei löytynyt mistään. Lapseni tajusi katsoa sinne pesukoneen taakse (fikkarilla, ei sinne muuten mitään näe) ja kas: siellä pienessä kolossa kökötti pieni harmaa kissa. Eihän se olisi edes päässyt pois, kun alaosa oli kaikki tilkitty ja se oli joutunut pudottautumaan kaikkien letkujen läpi sinne alas! Ihan uskomattoman pelokas pieni kissa - ihmiset on tosi pelottavia? Huoh!

Kun tuo oli tilkitty yltä päältä, keksi kissat keittiöstä ihan kaikki pienimmätkin nurkat tai vitriinikaapin alustat, mihin olin kuvitellut ettei edes tulitikkuaski mahdu poikittain - sinne vaan. Eka viikolla kissat oleilikin enimmäkseen keittiössä ja kylppärissä, että ensin tottuvat siellä olemaan eikä pelkää jokaista askelta ja ääntä mitä kodista kuuluu. Jos lähelle koitit mennä, heti peräännytään ja mennään piiloon. Ei mitään puhettakaan mistään silittelystä.

Kissatalolla neuvottiin, että voi koittaa ottaa syliin ja opettaa sylissä olemaan. Jep. Mä ehkä kerran koitin kummankin ottaa syliin - mutta mitä iloa siitä oli, kun toinen on ihan paniikissa ja saat pitää tosi tiukassa otteessa: toisella kädellä etusormen ja nimettömän välissä etukäpälät ja toisen käden välissä takakäpälät ja varovasti varovasti itseään vasten pysty vain istumaan itsekin jossain nipussa. Toisen kanssa koitin varovasti ja hitaasti nousta ja mennä istumaan, että kissa pysy siinä vielä, vaikka heti kun liikahdin se koitti päästä karkuun. Kun ei ihmisen käsi ole liiemmin pidellyt tai silitellyt, se oli tosi tosi pelottavaa. Mutta eihän niitä voinut siinä pihtiotteessa edes silittää: vähän peukalolla, heh, eli ihan hölmöä touhua.

Niinpä jätin sen. Jälkeenpäin ajatellen, olisi ehkä sittenkin pitänyt vaan ottaa joka ikinen päivä edes pariksi minuutiksi syliin, niin olisivat (ehkä?) tottuneet paremmin ihmisen käsittelyyn.

Onko Sinulla ollut villikissan pentuja? Miten olette saaneet ne kesytettyä - kuulisin mielelläni!