maanantai 24. lokakuuta 2016

Aika riisipuuron on...

Oltiin tässä muutama viikko sitten pyöräilemässä ja kyseisen puun kohdalla alkoi kuulua kummallista nau úntaa. Olin ihan varma, että siellä on joku kissaparka, joka ei osaa tulla alas. Vaan eipäs ollutkaan: vaan orava! Se onneton istua kökötti samalla paikalla eikä uskaltanut eväänsä liikauttaa: vaikutti ihan siltä, kuin se olisi onneton emonsa hukannut. Oli kyllä hiljaa heti, kun siihen jäätiin katsomaan ja aloitti naukumisen heti, kun lähdetttiin. Hassu otus.Takaisin tullessa se kyllä jo loikki, eli ehkä se emo ei sittenkään ollut hukassa.

No, nyt on vaahteroista ja muista puista lehdet pudonneet. Tänään huomasin, että tosiaan - on enää 2 kuukautta aikaa jouluun. Meillä on tehty jo luumutorttuja varmaan syyskuussa ja kahteen kertaan jo riisipuuroakin. Se on vaan niin hyvää. Nyt taisin tehdä puoliksi kookosmaitoon ja lisäksi laitoin kauramaitoa - ja riisit tietenkin veteen ensin kiehumaan. Olen muuten joskus ajat sitten ostanut semmoisen puurokattilan, johon loroteaan vettä sinne kattilan sisälle eli siis kiinninäisenä katttilassa. Se on ihan paras kattila puurolle, siitä en luovu! Jokos on riisipuuro teillä kiehunut?

Niin, jouluunhan liittyy kaikki se kinkun syöminen ja muu vastaava myöskin - tai -ei mun jouluun, mutta yleisesti ottaen aika monen. Kirjoitinkin muuten tuossa jokin aika sittten aiheesta miksi ihmeessä lihaa syödään joka päivä ja tuosta aiheesta - ja lehmistä ym -  lisää löydät tästä artikkelista. Kiva, jos klikkaat & käyt lukemassa!

Nyt taidan mennä pikkuhiljaa nukkumaan. Oikein kauniita unia itsekullekin! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit valita myös nimetön-vaihtoehdon, mutta kiva olisi, jos jätät nimesi kommenttiin. Se näytetään heti hyväksynnän jälkeen. Kiitos!