Villikissojen kesytystä osa 2

Me ei siis saatu vain yhtä kissaa, vaan kaksi, jotta niillä olisi turvaa toisistaan.
Olen mietttinyt sitä oliko se hyvä vai huono juttu - ja kenelle. Kissoille toki hyvä juttu, että on tuttu pentu aina turvana, mutta toisaalta mietin sitäkin, että estääkö se sen heikomman kissan uskaltautumista ihmisten lähelle? Eikö tarkoitus kuitenkin ole, että kissat kokee, että ihminen on se, joka antaa sen turvan? Ruoan, lämmön ja rakkauden? Rapsuttelee ja silittelee niin, että on mukava siinä köllötellä ja kehrätä lähellä tietäen, että voi luottaa siihen, että kuin taikaiskusta se ruoka- ja vesikkuppi aina täyttyy aamulla ja illalla uudestaan.

Ei tarvitse nälissään ja kylmissään värjöttää jossain navetan nurkassa kylki kyljessä peläten jotain ketttuja ja siilejä ja ties mitä, jotka pimeässä vaanii pieniä kissoja ja syö suihinsa (tai niin ne kenties luulee). Kuitenkin nämä kissat hakee jatkuvasti vain sen pimeimmän nurkan. Paikan, mihin ei ihmiskäsi yletä. Keittiön pöytä kun oli seinää vasten ja tuolit ympärille niin siinä oli jo monta hyvää koloa mihin piiloutua. Meillä onkin ollut (ihan vinkkinä) tuolitkin ulos vedettynä (vaikkei se kovin kaunista katseltavaa olekaan ollut) ihan siksi, ette olisi niitä koloja niin paljon.

Olin kuvitellut, että kissoja voi silitellä. Ei näitä. Ottaa syliin? Ei näitä. Olen kerran ottanut molemmat syliin - ilman niiden omaa tahtoa - eli nappasin (yhden kerrallaan, heh) kevyeen pihtiasentoon (siis etusormi ja peukalo etutassujen ja nimetön ja pikkurilli takatassujen ympärillä - tai jotenkin niin kai se meni?) ja koitin pitää hetken sylissä. Koita sitten siinä sillä peukalonpäällä vähän silittää, kun toinen on ihan jäykkänä ja kauhuissaan, että mihin mä oikein jouduin! Apua! Ja kun päästää irti, pitää olla varovainen, sillä kun vähänkin liikutit käsiä, toinen oli heti rimpuilemassa irti ja kynsimässä. Tyttökissan kanssa koitin päästä jopa istumaan - ilman, että kissa pääsee irti enkä purista kuitenkaan sitä, huh, hetken istuin (farkut jalassa ihan omaksi suojakseni) kissa sylissä, mutta eihän se siihen mitenkäänpäin rentoutunut - kattia kanssa. Eli se siitä ns pakkosylittämisestä - kerta riitti mulle. Ei noista sylikissoja taida tulla.

Entä sitten se sohvan alusta? Sehän vasta mellevä piilopaikka onkin! Tuo sohva on jykevää tekoa, sitä ei niin vaan liikutella ja on sen verran leveäkin, että sillähän ovat. Vaikka joutuisivat olemaan siellä makuulleen ja liikkumaan venymällä - ei haittaa; kunhan ei nuo kummalliset otukset pääse käsiksi. Me ollaan viritelty vaikka mitä estoja viime aikoina: kaikki peitot sohvalta lattialle ja tiltattu ne kiinni jollain tyynyillä tai rautaesineillä mitä sattui löytymään - ja silti!

 Silti ne aina jonkun porsaanreiän löysi - ja sieltä ne löyty pimeästä. Tajusin, että mehän luotiinkin niille tosi lokoisat oltavat ja sitten vasta välähti: mikä on pimeän vastakohta: valo! Eli laitoinkin fikkarin lattialle osoittamaan sohvan alle! Eipä kissat mennyt sinne enää! Jee! Wuhuu!

Paitsi. Sitä iloa kesti tasan yhden päivän. Seuraavana ei haitannut, vaikka olisi valo osunut suoraan silmiin - se oli pienempi kestettävä kuin nuo ihmisotukset. Halusin ne pois sieltä sohvan alta lymyämästä, koska mitä pidempään etsivät jonkun piilojemman sitä kauemmin kestää kesyyntyminen.

Keittiön pöytä siirrettiin toisella tavalla niin, ettei siellä olisi niin paljon pimeitä pieniä koloja, tuolien kulmia ja muuta missä lynytä piilossa ja pimeässä. Tuolit jätän usein edelleen (vaikka se epäsiistiä onkin) vähän auki, eli ettei ne ole siellä pöydän alla.

Nyt meillä on kissat siis edelleen sohvan alla, nojatuolin alla - tai sitten makuuhuoneessa sängyn alla. Mitä ihmeen iloa niistä on?

Mä en nyt oikeen tiedä haluanko puolta vuotta kesyttää kahta kissaa. On mietiettty sitäkin, olisiko sittenkin pitänyt ottaa vain yksi kissa - se olisi ehkä sitten turvautunut enempi meihin, kun ei olisi ollut sitä lajitoveria minkä alle mennä piiloon, kun pelotti?

Jotenki katoaa se ajatus siitä miten kiva on kun on kissa talossa, ja se ylväänä tepastelee ja nukkuu kerällä jossain sohvalla tai matolla ja on onnesta soikeana, kun sitä välillä silitellään ja palkitsee kaiken hyvän huolenpidon kehräämällä sut iltaisin uneen vieressä nukkuen.

Sitä odotellessa - nämä nukkuu piiloissaan päivät ja kun kello tulee yhdeksän- kymmenen, ne alkaa keskenään riehua. Tai poika ajaa pienempää tyttöä takaa ja hyppää niskan päälle ja puree tai hyökkkää hännän kimppuun - juoksevat keitttiössä ympäriinsä, mutta jos tulet paikan päälle, ne salamannopeesti lösähtää maahan ja kattoo että, en se minä ollut! Mä oon ollu ihan kiltisti hiljaa kokoajan! Aika mainioita sikäli.

Onko sulla ollut jotain kissankesytysjuttuja? Olisi kiva kuulla?