Tuntuuko siltä, ettei aika riitä mihinkään? Että päivät hiipuu ja lapset vaatii kokoajan huomiota ja pitää tehdä yhtä ja toista ja juosta paikasta toiseen? Hmm. Mulla ei ole tota ongelmaa. Tavallaan.
Luin nimittäin yhden bloggauksen aiheesta, jossa äiti tuntee olevansa burn-outin partaalla kotona, kun pitää muistaa kaikki lasten kouluasiat ja viedä harrastuksiin ja leipoa koulun tilaisuuksiin ja pyykätä ja kuskata lapsia harrastuksiin ja mieskään ei ymmärrä, että on väsynyt väsynyt eikä vaan väsynyt. Huoh! Miten mä niin näen ton kaiken erilailla.
Suosittelen kaikille, joista tuntuu, että homma kaatuu niskaan olemaan vaikka viikko ilman sitä miestä ja vaikka ilman duuniakin. Sit sitä vaan pitää niinku ehtii tehdä kaikki ne hommelit. Eikä kyl tarvi miettiä sitä, onko lapsia kuskattava harrastuksesta toiseen, koska ei ole harrastuksia. Niin yksinkertaista.
Se on vaan joskus niin hupaisaa, kun aikuiset ihmiset soittelee kotiin kaupassa, et mitä piti ostaa - mä ostan sitä mitä tuntuu, et kaapista puuttuu ja tarvitaan. Teen kyllä monesti sen listan mitä tarvitaan ja yhtä usein unohdan sen sinne keittiön pöydälle, mut ei se haittaa - se on vaan positiivista, koska sitämyöten mä treenaan mun muistia. Pysyy muisti hyvänä.
Mä olen pahoillani, et mulla ei vaan riitä sympatiat tai empatiat siihen, että sulla on mies (ansaitseva) ja lapsen harrastukset hoidettavana ja duuni ja työauto ja kesälomat ja lakisääteiset, palkalliset joulupyhät ja Teneriffan matka kerran vuodessa kesämökkireissujen lisäksi - ja silti pitää valittaa miten on niin väsynyt ja puhki ja poikki. Oikeesti?
En mäkään oo valittanut, vaik ei oo mitään noista, hehe. Tai ehkä just siks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit valita myös nimetön-vaihtoehdon, mutta kiva olisi, jos jätät nimesi kommenttiin. Se näytetään heti hyväksynnän jälkeen. Kiitos!