Kauno vai Kone?

Mitä valitset - kaunon vai koneen? - vai tekeekö valinnan joku muu?

Välillä musta tuntuu, että käyn ihan yksin itsekseni taistelua tuulimyllyjä vastaan. Kuten tässä asiassa. Että koulussa ei enää opeteta kaunokirjoitusta ollenkaan. Olen kritisoinut sitä alusta asti. Opet ei enää noteeraa asiaa. En jaksa ymmärtää kuka onneton keksi, että ei tarvitse enää kirjoittaa kaunokirjoitusta? Että sitä ei enää muka tarvita? Kaikki ne ihanat koukerot, se ajatuksen katkeamaton jatkumo mikä siitä tulee kun laitat kynän paperille ja annat ajatuksen juosta - kynähän kulkee siinä ihan itsekseen! Niin mulle ainakin aina kävi.

Mä niin rakastin koulussa ainekirjotustunteja! (Onko sellasia edes enää?) Ah, miten se olikin niin ihanaaa kun sai juonen päästä kiinni (siis omassa päässään) ja alkoi kehittelemään sitä tarinaa ja sitä vain tuli ja tuli... huh, onneksi olen aina ollut nopea kirjoittamaan. Muistan, miten muut vilkuili mua syrjäkarein kateellisina, kun mä kirjotin silmät palaen ja pyysin jo toista arkkia, kun muut vielä pyöritteli peukaloitaan ja pureskeli kynän päätä, ehkä pari riviä paperilla, tuskaisina, kunnes saivat ne ensimmäiseet sanat paperille.

Ja nyt - kaikki tämä ilo on poistettu meidän lapsilta! Ei mitään lentävää tekstiä, sujuvaa sanailua. Nyt on vain sääntöjä säännön perään. Mikä kirjain saa koskea toiseen, missä kohtaa pitää nostaa kynä paperista (what??) ja missä se taas lasketaan, jotta saadaan tikkusuoraa tekstiä aikaiseksi. Poissa on kaikki kauniit kirjaimet. Helppo kirjoitustapa. Oma kirjoitustyyli. Ei, Nyt pitää olla selkeää, Tylsää. Samanlaista pölkkyä kuin se konekin suoltaa. Kauniit numerot on eliminoitu samalla. Ykköset on seiskoja ja kaikki on sekaisin. Eikö tästä jo pitäisi huolestua, vähintäänkin?

Pitääkö ihmisestä siis tulla koneen jatkumo?

Miksi me hyväksytään tämä? Miten on mahdollista, että kaikki on ihan hyväksyttävää? Eikö kukaan enää jaksa taistella vai onko se vaan ihan sama, kun on omia kiireitä, pomo painaa päälle, tässä nyt ehdi miettiä miten ne siellä koulussa kirjottaa, kunhan kirjottaa. Niinkö?

Entä ne kaikki vintin ylisiltä löytyvät vanhat postikortit? Mummon vanhat paperilaput, omistuskirjoitukset vanhan pölyisen kirjan etulehdillä? Ehkä äidin ja isän vanhat rakkauskirjeet piirongin laatikossa? Ne on meidän lapsille täyttä hebreaa. Arabiaa. Kiinaa. Ihan sama. Jotain käsittämätöntä piirustusta kuitenkin. Ei siis niin mitään tolkkua! Minkälaisen perinnön me jätämme lapsillemme, kun he eivät voi historiaa lukea?

Olen siis alkanut opettaa lapselle itse kaunokirjoitusta. Kun mä teen vaikka vaan kauppalistan, mä teen sen enempivähempi kaunokirjoituksella - se on nopea, helppo, tehokas - eikä siitä saa lapsi mitään selvää, koska kirjaimet on täysin uppo-outoja!! Joten. Kotiopetusta. Kirjain kerrallaan harjoitellaan. Mä haluan omalta osaltani, että mun lapset osaa kirjoittaa myös kaunoa. Piste.

No entäs se Kone?

Minkä ihmeen takia - varmaan se sama lautakunta lyönyt ne kyseenalaista viisautta sisältäneet päänsä yhteen kolinalla - ei enää saa kirjoittaa käsin? Se on todettu - jos ei nyt jo maalaisjärkikin sitä sano - ja tieteellisesti tutkittu, että aivot ja käsi toimii yhteistyössä. Kun sä kirjoitat käsin, nimenomaan käsin! - se stimuloi jotain aivojen osaa ja luovuus paranee, muisti paranee. Nyt meidän lapsille tungetaan vaan läppäriä toisensa jälkeen. (Ja vasemmalla kädellä mussutetaan siitä, miten pitää säästää koulussa. Argh! Eikö se lyijykynä ole kuitenkin vielä vähän halvempi kuin tietokone?) Lapsille annetaan omat salasanat ja numerot - halusit eli et - ja jos et saa omaa konetta, olet luopio, erilainen, kiusattava tapaus, köyhä. Siitä voi sitten valita.

Ja koneen kanssa olet aina jossain piuhan päässä kiinni. Et voi lähteä matkalle lehtiö kädessä, mennä istumaan aurinkoon ja kirjoittaa vaikka muistelmia, koska käsi ei jaksa kauaa kirjoittaa niitä tikkukirjaimia, kun ei ole enää tottunut siihen ja kipeytyy helpommin. Miten helppoa on ottaa mukaansa vain muistiinpanovälineet - ne on aina valmiina tarvittaessa! Et tarvitse sähköistä latausta toimiaksesi. Kunhan lataat itseesi aurinkoa, syötävää ja hyvää mieltä - se riittää!

Tätäkö me halutaan? Että lapset istuu nurkassa joku läppäri sylissä tekemässä läksyjä? Kadotetaan kaikki kirjat? Hävitetään pala historiaa kirja kirjallaan?

Katoaako se sivistys samalla, jos kirjat katoaa?

Eikä kukaan vaivaudu edes opettamaan kymmensormijärjestelmää. Pitää yhdellä tai kahdella sormella paukuttaa sitä konetta menemään. Ei ole aikaa. Aikaa? Eli taas tuli äidille kotiläksyä.... Onneksi osaan sen itse - taivas miten kiitollinen tästä taidosta olenkaan! - ja aion kymmensormijärjestelmän hienon taidon siirtää lapselleni, tottakai!

Minusta olisi kuitenkin hyvä miettiä mitä haluamme jättää jälkeemme? Kasan romua  ja vanhoja mikropiirejä vai kirjoitettuja ajatuksia, joista voi sukupolvi meidän jälkeenkin vielä nauttia? Ehkä olisi jo aika nousta barrikaadeille - lastemme tulevaisuuden puolesta?