torstai 28. heinäkuuta 2016

Halvalla saa!

Saako hermoromahduksen samalla?
Huh, päätinpä sitten minäkin eilen käydä Kodin ykkösen konkurssimyynnissä. Lähdin reippaasti pyörällä polkemaan, saapahan vähän liikuntaa samalla. En ihan ollut paikalla, kun putiikki aukesi, tunti ehkä sen jälkeen. Ovella jo oli paljon porukkaa, eräs sisältä tullut nainen tiesi kertoa, että tunnin kesti jonotus! Päätinpä sipsukkana mennä sisälle kuitenkin.

Jono iski jo miltei ovella! Taivas! Tai itseasiassa niitä jonoja oli tietysti useampia, jos niitä nyt voi jonoksi sanoa, kun ihmiset kiertelivät kärryjensä ja saaliidensa kanssa kiemurrellen koko kaupan leveydeltä ja pituudelta - aina loppupäätyyn asti.

Olihan siinä populaa. Ihmisiä pilvin pimein. Monet olivat kuulemma tulleet jo hyvissä ajoin ennen kun tavaratalo aukesi. Vaikkei yhtään ämpäriä jaetttu ilmaiseksi. Tosin fillarit oli jo menneet heti, ne olikin olleet puoleen hintaan. Muuten minusta aika maltillista 10-40% ale keskimäärin. Astioista näki kyllä mikä oli suosituinta - aika lailla tyhjiä oli hyllyt muumimukien ja Arabian kohdalta. Nappasin siitä käteeni - mitään kärryjä, edes vedettäviä, ei ollut tietenkään tarjolla - muutaman kivan värisen Koko-kulhon ja spagettikauhaa ja mitäs pientä kivaa siinä tarttuikaan käteeni.

Yhdellä miehellä näyttti olevan kärryt täynnä: siinä oli muuunmuassa noin about 20 tuplapakkausta ledipoltttimoita - taisi maksaa muutaman euron normi kuuden sijaan. Ei tarvitse pimeässä vaeltaa heillä ensi syksynä - ja aika monena vuonna siitä eteenkinpäin. En tiedä mikä ihmeen Sulo Vileen iskee ihmisiin heti, kun jotain saa halvemmalla. Ei ainakaan tuntunut siltä, että joku lama olisi! Tosin minusta se on muutenkin pääsääntöisesti markkinoiden lanseeraama juttu...

Kaunis kirkas aurinkoinen päivä ja jengi hulluna sisällä hikisinä tavarataloissa tungeksimassa! Itse jätin leikin kesken. Piilotin - hehe - loppujen lopuksi pienet ostokseni noiden laatikoiden taakse. Ajattelin, josko illalla ennen sulkemisaikaa kävisin ne hakemassa - kun jono olisi hiipunut. Ehkä. Meinaan, se vajaa puolisen tuntia mitä kiertelin, riitti mulle, Johan tuolla ihmiset saa paniikkikohtauksia - ja pienemmät pissaa housuihinsa. Huh - juu ei kiitos!

Erään valaisimen olisin halunnut, muttei niitä tietenkään enää ollut. Ja tuskin olisin sen takia jaksanut seistä jonossa toista tuntia. Loppujen lopuksi oli aika ihanaa päästä takaisin ulkoilmaan - ihanaan auringonpaisteeseen. Kylmää vettä pullossa (tietysti BPA-vapaassa, en enää käytä muita ja suosittelen muillekin) ja ei kun polkemaan! Mietin siinä, ettei tuo nyt suuri menetys ole, jos en noita hae - jos mun pienistä ostoksista olisi säästänyt ehkä rapiat 10€ - kun en mitään huonekaluja ostellut - katsoin oman aikani olevan kuitenkin arvokkaampaa kuin siihen tuntihintaan menetetyn ajan...

Kotiin tullessa nautin ihanan raikastavan smoothien. Ah, kyllä kelpasi. Suosittelen!

Muuten - käytiin illalla ystävättäreni kanssa ohiajamassa ihan muissa asioissa samaisesta paikasta - autolla tällä kertaa. Jos sieltä olisi jotain kivaa löytynyt, jos ehtisi hetken kierrellä - no ei tarvinnut. Ovella oli ulosheittäjä. Kauppa oli niin täysi, etteivät ehtisi varmaan ennen sulkemisaikaa käsitellä ulos jo sisällä oleviakaan. Ei siinä mitään - kauppa se on joka kannattaa! Tosin - henkilökohtaisesti en tajua, miten ylipäätään Anttila tai Kodin 1 meni konkkaan - ainahan siellä tuntui olevan porukkaa. Ehkä olisi kannattanut alunperinkin vähän halvemmalla myydä - nyt on taas valitettavasti yksi iso kilpailija markkinoilta pois, eikä se mitenkään halvenna muiden toimijoiden hintoja.

Ja jos joku kaipaa hyvää spagettikauhaa niin siellä se on - laatikoiden takana jemmassa - halvalla sais!

Kiitos olisi kivaa kuulla kommenttisi! Olitko kenties jonottamassa - miten meni ja kannattiko?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit valita myös nimetön-vaihtoehdon, mutta kiva olisi, jos jätät nimesi kommenttiin. Se näytetään heti hyväksynnän jälkeen. Kiitos!